Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Rax Pizzabuffet palaa Itikseen

Pizzan ahmijoille hyviä uutisia: Raz Pizzabuffet palaa Helsingissä kauppakeskus Itikseen 13. elokuuta. Samana päivänä ketju avaa uudelleen ravintolansa myös Hämeenlinnassa sijaitsevassa kauppakeskus Goodmanissa.

– Odotamme innolla paluutamme molempiin. Koronan myötä ravintoloiden avaukset siirtyivät loppukesään, mutta pian pääsemme jo palvelemaan kauppakeskuksien asiakkaita, kertoo Rax Pizzabuffetin ketjujohtaja Sarita Lehtinen tiedotteessa.

Itiksessä Rax tulee toisen kerroksen Eatis-ravintolamaailmaan.

Itiksen ravintolan avautuminen on osa jatkumoa, sillä Rax Pizzabuffet on viime aikoina avannut useita ravintoloita pääkaupunkiseudun kauppakeskuksiin. Tänä keväänä avautui Rax Helsingin Rediin ja viime vuonna Espoossa Isoon Omenaan sekä Ainoaan.

Koronatilanne on saanut Raxin kehittämään myös noutoruokapalveluaan, kertoo Lehtinen tiedotteessa.

Ketju on avannut uuden Rax Kotibox -ruokalistan, jolla on muun muassa salaatteja ja pizzataskuja. Tuotteet voi joko noutaa itse ravintolasta tai tilata kotiinkuljetuksella.