Korona ei pelota – Yli puolet suomalaisista aikoo shoppailla kauppakeskuksissa vähintään entiseen malliin

Kauppakeskusten kyselyn mukaan suomalaiset ovat palaamassa shoppailun pariin. Kuva kauppakeskus Skanssista. Arkisto

Minna Harmaala

Poikkeustilan hellittäessä yli puolet suomalaisista aikoo suunnata kauppakeskuksiin, selviää kolmen Turun alueen kauppakeskuksen teettämästä kyselystä. 55 prosenttia vastaajista kertoi aikovansa käydä ostoksilla kauppakeskuksissa syksyn aikana joko aiempaa useammin tai entiseen tapaan.

Lähes kolme viidestä (59 prosenttia) aikoo lisäksi suunnata kauppakeskusten kahviloihin tai ravintoloihin useammin kuin ennen tai kuten aiemminkin.

Innokkaimmin kauppakeskuksiin ovat kyselyn mukaan suuntaamassa pääkaupunkiseutulaiset ja itäsuomalaiset. Varovaisimmat vastaajat löytyivät Etelä- ja Pohjois-Suomesta.

Lähes kolme viidestä (57 prosenttia) oli asioinut kauppakeskuksessa jo kahden viime viikon aikana.

Kyselyn teettäjien kauppakeskusten Myllyn, Hansakorttelin ja Skanssin, mukaan tulos tarkoittaa, että suomalaiset pitävät kauppakeskuksia turvallisina asiointipaikkoina.

Kysely

Edustava otos

Turun alueella toimivat kauppakeskukset Mylly, Hansakortteli ja Skanssi selvittivät kuluttajakyselyllä, miten poikkeusolojen päättyminen vaikuttaa kuluttajien suunnitelmiin asioida kauppakeskuksissa.

Kyselyn toteutti Syno Int 12. – 14.6.

Verkkokyselyyn vastasi 1 007 vastaajaa. Otos oli väestöä demografisesti edustava ja vastaajat iältään 18–80 vuotta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Rebound puskee sinkkua toisen perään: Uutuusbiisissä pakkaan sekoitetaan iskelmätähti, auto ja Spielbergin leffa – reboundimaisen vapaasti
  2. Jokiniemestä löytyi tällä viikolla suuri määrä tuhansia vuosia vanhoja esineitä – "Löydöt ovat poikkeuksellisen kookkaita"
  3. Vastine: Avoimen päivätoiminnan määräraha joudutaan ohjaamaan lakisääteisiin palveluihin
  4. Poliisia paenneen nuoren rattijuopon auto pyöri karkumatkalla kahdesti ympäri Pakkalassa ja Ylästössä
  5. Vantaa on Suomen muuttotilaston ykkönen – Rohmuaa asukkaita muista kunnista
  6. Tiede: Päivällä robottien ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen tutkija, illalla performanssitaiteilija – Rebekah Rousi, 42, halusi oppia puhumaan suomea ja sen myös teki
  7. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  8. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  9. Oikeustieteelliseen valitut saavat nukkua yönsä rauhassa: Pääsykoevirhe ei vie kenenkään opiskelupaikkaa, sisään otetaan lisää väkeä
  10. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  11. Auttava puhelin -kampanja palaa: Vie vanha kännykkä kierrätykseen, DNA lahjoittaa rahaa köyhien perheiden älylaitteisiin
  12. Hypoteekkiyhdistys: Suomen talouskasvu koronakeväänä historialliseen sukellukseen, mutta ensi vuonna noustaan
  13. Hyväntekeväisyyspyöräilyssä ensi kertaa mukana Vantaan joukkue – ryhmäpyöräilyn harjoittelu jäi vähäksi
  14. Keskusrikospoliisi: Suurpellon ampumisesta epäillyillä vahvoja kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen
  15. Mielipide: Pihat, joihin muutkin voivat poiketa, lisäävät lähiöiden yhteisöllisyyttä ja viehätystä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Työttömänä Vantaalla jo lähes sama määrä ihmisiä kuin mitä asuu Tikkurilassa, Korsossa ja Kivistössä yhteensä
  2. Vantaa on Suomen muuttotilaston ykkönen – Rohmuaa asukkaita muista kunnista
  3. Asukasyhdistyksen aktiivisuus siivitti – Vantaan ensimmäinen pumptrack-rata rakennetaan Ilolan eteläpuolelle Koivukylänväylän reunaan
  4. Tikkurilan aseman lipunmyynti ei auennut enää
  5. Oikeus päätti: Tammistoon ei tule Prismaa – "Hanke on nyt kuopattu"
  6. Pula mansikanpoimijoista johti uusiin ratkaisuihin: saman pellon suomalaiset saavat ukrainalaisia isomman korvauksen – Vantaalla vain itsepoimintaa
  7. Mielipide: Pihat, joihin muutkin voivat poiketa, lisäävät lähiöiden yhteisöllisyyttä ja viehätystä
  8. Poliisia paenneen nuoren rattijuopon auto pyöri karkumatkalla kahdesti ympäri Pakkalassa ja Ylästössä
  9. Ilari, 29, tarttui vihdoin Sinuheen ja kertoi lukemisen edistymisestä Vantaalla tapahtuu -infotaululla – nyt luku-urakasta tietää moni muukin
  10. Jokiniemestä löytyi tällä viikolla suuri määrä tuhansia vuosia vanhoja esineitä – "Löydöt ovat poikkeuksellisen kookkaita"
  11. Vantaalaisia aikuisia opetetaan ajamaan polkupyörällä
  12. Vuosikymmenen ensimmäinen paikallisottelu pelataan Myyrmäessä
  13. Hyväntekeväisyyspyöräilyssä ensi kertaa mukana Vantaan joukkue – ryhmäpyöräilyn harjoittelu jäi vähäksi
  14. Vantaankosken hotellikylän vastustajat: Suunnitelman toteutuminen tuhoaisi virkistyskäytön ja maiseman
  15. Vantaan Näyttämö tykittää syksyn täysillä – Uusi toiminnanjohtaja: "Kaupunki tullut vaikeassa tilanteessa hyvin vastaan"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.