Kotimaanmatkailu on tänä kesänä erityisen pop. Mutta mihin suunnata? Vastauksen löytämistä helpottaa Tee se Suomessa -verkkosivusto, johon on koottu yli 300 kotimaanmatkailukohdetta.
Sivusto vinkkaa useista ulkoilmakohteista, joissa voi esimerkiksi patikoida, pyöräillä tai golfata. Mukana on myös majoituskohteita sekä erilaisia kahviloita ja ravintolaelämyksiä.
Kohteet on jaoteltu maakunnallisesti.
Sivusto kuuluu EU-osarahoitteiseen maaseutuohjelmaan, josta rahoitetaan matkailua monella tapaa. Sivustolla esitellään nimenomaan niitä kohteita, joihin on ohjelman aikana myönnetty rahoitusta.
Ohjelmasta on vuosina 2014–2019 myönnetty 61 miljoonan euron rahoitus matkailuun.
Erilaisiin yritysinvestointeihin on myönnetty 35 miljoonaa euroa ja hankkeisiin 26 miljoonaa. Matkailuyrityksissä käytetty raha on saanut liikkeelle myös yksityistä rahaa: 35 miljoonan euron tuella on saatu aikaan 140 miljoonan euron investoinnit.
Lisäksi on rahoitettu tuhansia erilaisia kaikkien käytössä olevia investointeja kuten laavuja, reitistöjä, uimarantoja ja leikkipaikkoja.
Maaseutuohjelma haastaa myös kaikki yksityishenkilöt kertomaan kotimaisista suosikkimatkailukohteistaan sosiaalisessa mediassa tunnisteella #TeeSeSuomessa. Ohjelma toivoo myös oman tunnisteensa #MaaseutuFi käyttöä.