Suomalaistutkimus: Sairaalahoitoa vaativa koronavirustauti vie tehohoitoon useammin kuin influenssa

Husin tutkimuksen mukaan koronapotilaat tarvitsevat enemmän tehohoitoa kuin influenssapotilaat. Kuvituskuva. Johanna Erjonsalo/arkisto

Minna Harmaala

Sairaalahoitoa vaativa koronavirustauti eli covid-19 on potilaalle rankempi kuin sairaalahoitoa vaativa influenssa. Tieto ilmenee Husin ja THL:n juuri julkaistusta tutkimuksesta.

Tutkimuksen mukaan koronavirusinfektioon sairastuneille kehittyi influenssapotilaita useammin vaikea taudinkuva eli vaikea keuhkokuume hapetushäiriön kanssa. Koronapotilaat myös tarvitsivat influenssaan sairastuneita useammin tehohoitoa ja joutuivat olemaan sairaalassa pidempään.

Tutkimus tehtiin Jorvin sairaalassa viime talven ja kevään aikana. Siihen osallistui sairaalahoitoa tarvinneita hengitystieinfektio-oireisia aikuisia, joita seurattiin ainakin 30 päivää sairaalaan joutumisesta. Tutkimukseen osallistui 28 covid-19:stä ja 33 influenssasta kärsivää. Mediaani-iät olivat 53 ja 56 vuotta. Kaksi kolmannesta potilaista oli molemmissa ryhmissä miehiä.

Covid-19-potilailla ei ollut aiempia sairaalahoitojaksoja edellisen vuoden aikana ja heistä hieman suurempi osa oli perusterveitä. He tupakoivat harvemmin ja heillä oli vähemmän keuhkosairauksia, mutta muiden perussairauksien osalta ei ollut eroa.

Koronasta kärsivien oireet olivat yleensä kestäneet yli viikon ennen sairaalaan tuloa. Keuhkokuvalöydökset poikkesivat ryhmien välillä, mikä saattaa auttaa infektioiden erottamisessa toisistaan.

Tutkimus oli osa kansainvälistä DRIVE-influenssarokotetutkimusta. Se on lähetetty vertaisarvioituun tieteelliseen julkaisuun arvioitavaksi, mutta se on luettavissa verkossa (englanniksi) jo nyt.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lupapäällikkö: Tiivistäminen on alueiden uudistamista – "Pitäisikö tiivistämisen sijaan rakentaa kaatamalla metsää?"
  2. Pientalon tontille rakennetaan kolme kerrostaloa Hiekkaharjussa – "Tienoon tarina on vasta alussa"
  3. "Palautusmylly" hotkaisee pussillisen pulloja ja tölkkejä sormia tahraamatta – Tammiston Citymarketin kauppias: "Miksi tätä ei ole keksitty aiemmin?"
  4. Filmipuisto-nimi muistuttaa Veromiehen teollisesta menneisyydestä – Flamingon viereen voi tulla asuntoja jopa 1 200 asukaalle
  5. Mielipide: Vesijuoksijoiden ryhmäytyminen on herättänyt närkästystä – iäkkäille ihmiskontaktit ovat yhtä elintärkeitä kuin happi
  6. Oma raha: Juha Hyötyläinen, 54, on kerännyt arvokkaan 38 000 rahan kokoelman – Suomen sisällissodan aikaiset tilapäisrahat ovat hänen ylpeydenaiheensa: "Niissä olen varmaan suurin mahdollinen asiantuntija"
  7. Tikkurilan aseman lähelle avataan uusi joogastudio
  8. Triathlon-kisa aiheuttaa muutoksia liikenteelle Kuusijärven alueella – Ensi viikonlopun kisaan ilmoittautunut yli tuhat osallistujaa
  9. Näytteiden määrän kasvu yllätti Husin – lisää väkeä rekrytoidaan kymmenen hengen viikkovauhtia
  10. Messukeskus tarjoaa kaikille messuvieraille ilmaiset maskit
  11. Lapset pelästyivät heitä luvatta kuvannutta miestä Rekolassa – väitti kuvaavansa Vantaan Sanomiin
  12. Mielipide: Roskaaminen ja julkisella paikalla pissaaminen eivät kuulu sivistyneeseen yhteiskuntaan – monissa maissa huonoa käytöstä suitsitaan sakoin
  13. Etätyö jopa paransi työhyvinvointia koronakeväänä – työn imu kasvoi etenkin pienten lasten vanhemmilla
  14. Holtittomasti kaahannut huumekuski törmäili pakettiautolla kymmeniin autoihin Kehä I:llä
  15. Hänninen 12.8.

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.