Myyrmäki-liikkeen aktiivi arvostelee Vantaan kaupunkia: Miksi koronaelvytystä ehdotetaan vain Aviapolikseen?

Petteri Niskanen kritisoi Vantaan kaupunkia koronaelvytyksen suuntaamisesta vain Aviapolikseen. Arkisto/Tuomas Massinen
Armi Suojanen

Armi Suojanen

Myyrmäki-liikkeen nokkamiehiin kuuluva Petteri Niskanen ihmettelee blogissaan, miksi Vantaan kaupunki ehdottaa valtion koronaelvytyksen kohteeksi Aviapoliksen aluetta (VS 16.7.).

Niskasen mielestä tukea tarvittaisiin myös muualle. Lisäksi Aviapoliksen ja myös Tikkurilan alue ovat jo aiemmin saaneet osakseen enemmän investointeja kuin muut Vantaan alueet.

"Kaupunki on jo pitkään suunnannut merkittävimmät kaupunkikehitystä tukevat investoinnit Aviapoliksen ja Tikkurilan alueille, joiden kehittämistä on tuettu muun muassa isoilla liikennehankkeilla kuten kehäradalla, kehä III:n perusparannuksella, Vantaan ratikalla sekä viimeisimpänä sitoutumisella Suomirataan, tunnin junayhteyteen Helsingin ja Tampereen välillä", Niskanen kirjoittaa.

Jalkoihin jäävät hänen mukaansa varsinkin vanhat lähiöt, sillä jo aiemmin kaupunki ilmoitti leikkaavansa lähiöille osoitettua erityiskohtelun tukea. (VS 5.6.).

Myyrmäki-liikkeen aktiivi on huolissaan tietysti Myyrmäestä, mutta myös Martinlaaksosta.

"Noin 50 vuotta vanhat kerrostaloalueet ovat tarjonneet asukkailleen väljiä ja vehreitä yhteisöllisyyden täyttämiä asuinympäristöjä, mutta samalla niille on tyypillistä muun muassa heikommin koulutettujen, maahanmuuttajien, työttömien sekä senioriväestön keskimääräistä suurempi osuus".

Niskanen pelkää, että koronaviruksen käynnistämän taantuman seuraukset tulevat korostumaan näillä alueilla, "joilla turvaverkot ovat jo muutenkin tiukoilla".

Siksi Niskanen ei ymmärrä, että kaupunki nostaa vain yhden alueen, Aviapoliksen, elvytyskohteeksi.

Investointien lisäksi pitäisi Niskasen mielestä huomioida myös asukkaiden hyvinvointi vanhoissa kaupunginosissa.

"Kestävän hyvinvoinnin perustan muodostaa paikallinen yritystoiminta, joka paitsi avaa mahdollisuuksia asukkaiden työllistymiseen, niin tuo alueelle paikallisten palveluiden säilymisen kannalta välttämätöntä kulutuskysyntää sekä positiivisesti tulevaisuuteen katsovaa ilmapiiriä".

Kaupunginjohtaja Ritva Viljanen perusteli Aviapoliksen nostamista elvytyskohteeksi siksi, että koronaviruksen aiheuttama talouden lamaannus iski sinne heti ja rajusti. Lentoliikenne Aviapoliksessa sijaitsevalla Helsinki-Vantaan lentoasemalla pysähtyi lähes kokonaan.

Aviapoliksen suuralue on Vantaan suurin työpaikkakeskittymä.

Vantaan Sanomille Niskanen toteaa:

– Onko todella niin, että Aviapolis kärsii koronasta aivan erityisesti suhteessa vanhoihin kaupunginosiin?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.