Lidl alentaa satoja hintoja – "Tulee meille todella kalliiksi"

Hintojen alentaminen toteutetaan porrastetusti syksyn aikana, kerrotaan tiedotteessa. Arkisto / Jussi Vehkasalo
Jussi Vehkasalo

Jussi Vehkasalo

Lidl on päättänyt alentaa satojen tuotteiden hintaa pysyvästi lähiviikkojen aikana. Alennukset koskevat koko valikoimaa, hintojen alentaminen toteutetaan porrastetusti syksyn aikana, kerrotaan tiedotteessa. Useiden kymmenien tuotteiden kohdalla näkyy halvempi hinta jo 30. heinäkuuta alkaen. Alennukset koskevat pääasiassa Lidlin omia merkkejä, joita on kaupan valikoimasta valtaosa.

– Hintojen laskeminen tulee meille todella kalliiksi, voidaan puhua miljoonainvestoinnista. Mutta uskomme, että tämä uutinen otetaan koronakevään jälkeen vastaan erityisen hyvin suomalaisten keskuudessa, sanoo Lidlin kaupallinen johtaja Mikko Forsström tiedotteessa.

Lidl rantautui Suomeen 18 vuotta sitten. Viime vuosina Lidl on tiedotteen mukaan investoinut erityisesti toiminnan kehittämiseen, jakelukeskuksiin ja pääkonttoriin sekä myymälöihin.

Hus-pomolta kylmäävä laskelma: Tällä vauhdilla koronan toinen aalto iskee jo 2 viikon päästä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vantaa ennen ja nyt: Rekolassa vietettiin kelluvia pirskeitä Keravanjoella jo melkein sata vuotta sitten
  2. Vahinko opetti valppaaksi – Vantaalaisen seuran keräämiä tietoja käsiteltiin laittomasti
  3. HSL ottaa bussireitit tarkasteluun Vantaalla – Tuusulanväylän linjastosuunnitelmassa pohditaan, mitkä linjat kulkevat tulevaisuudessa Tammistoon, Pakkalaan ja Aviapolikseen
  4. Mielipide: Vantaan kerrostalorakentaminen perustuu autottomuuden utopiaan – Ilman pysäköintipaikkaa jäävien asukkaiden autot päätyvät omakotialueiden riesaksi
  5. Ruotsin liigan viime kauden kingi Tuomas Määttä lähtee etsimään uusia haasteita Venäjältä – "Suomessa ei edes ymmärretä, kuinka suuri laji jääpallo siellä ja Ruotsissa on"
  6. Mielipide: Riittävän usein tuleva huomautus valvojilta voisi hillitä vesijuoksijoiden kimpassa liikkumista altaassa
  7. Mielipide: Roskaaminen on viheliäinen ongelma, johon tulisi puuttua selkein ohjein ja sanktioin
  8. Mielipide: Nikinmäen vaarallisen suojatien turvallisuutta pitäisi parantaa – raskaan liikenteen käyttämän vilkkaan tien yli kulkee pian joka päivä koululaisia
  9. Vainio 8.8.
  10. Koronakevään jälkiä paikataan Vantaalla tukiopetuksella, erityisopettajilla ja koulunkäyntiavustajilla – näin syyslukukausi käynnistyy Vantaan kouluissa ensi viikolla
  11. Pääkirjoitus: Syksyllä tasapainoillaan koronan kanssa kouluissa ja työpaikoilla – Kestääkö kapasiteetti jokaisen flunssaoireisen testaamisen?
  12. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  13. Vantaan Viihdeorkesteri soittaa juhlakonsertissa 90-vuotiaan Jorma Panulan musiikkia kapellimestari-säveltäjän itsensä johtamana
  14. Poliisi kaipaa edelleen vihjeitä Kaivohuoneen pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta
  15. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Karkkihammasta kolotti Myyrmäessä – nainen söi makeisia paljain käsin kaupan irtokarkkilaatikosta, poliisi paikalle
  2. Mielipide: Vantaan kerrostalorakentaminen perustuu autottomuuden utopiaan – Ilman pysäköintipaikkaa jäävien asukkaiden autot päätyvät omakotialueiden riesaksi
  3. Peijaksessa hoidossa ollut mies varasti pyörän sairaalan pihasta keskellä yötä – vartijat saivat tuoreeltaan kiinni
  4. Suomen ”rikoshistorian raukkamaisimmasta” teosta on 27 vuotta – ex-syyttäjä Ritva Santavuori kertoo jutusta, jossa liikuntakyvytön liikemies murhattiin kotiinsa Helsingissä ja viranomaisetkin joutuivat "tappolistalle"
  5. HSL ottaa bussireitit tarkasteluun Vantaalla – Tuusulanväylän linjastosuunnitelmassa pohditaan, mitkä linjat kulkevat tulevaisuudessa Tammistoon, Pakkalaan ja Aviapolikseen
  6. P- ja I-junien vuorovälit pitenevät entistä aiemmin –  syysaikataulu muuttaa myös K-junien kulkua
  7. Koronakevään jälkiä paikataan Vantaalla tukiopetuksella, erityisopettajilla ja koulunkäyntiavustajilla – näin syyslukukausi käynnistyy Vantaan kouluissa ensi viikolla
  8. Vahinko opetti valppaaksi – Vantaalaisen seuran keräämiä tietoja käsiteltiin laittomasti
  9. Vantaalaismies epäilee: Maanjäristys rikkoi vantaalaiskoulun ikkunan – Seismologi ei tyrmää väitettä
  10. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  11. Tikkurilaan nousee VAV:n kolme uutta ympäristöystävällistä kerrostaloa – vuokrataloihin ei tule lainkaan autopaikkoja
  12. Koronaviruksen pikatestausasema aukeaa Helsinkiin – tuloksen saa tunneissa
  13. HSL-bussit siirtyvät pian talviaikaan: linjat 432 ja 739V lopetetaan, reittejä muutetaan, bussien vuorovälejä pidennetään
  14. Mies loukkaantui vakavasti tulipalossa Vantaalla, kaksi pelastui – kuva aamuyön palopaikalta – "Parvekkeella ollut irtaimistokin oli tulessa"
  15. Kaneja tappavaa tautia tavattu Vantaallakin – Rajakylästä löytyi tautiin kuollut villikani

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.