"Senaatintorin jättiterassi on ollut menestys" – nyt puhutaan jo jatkokesistä

Terassilla on kaikkiaan 830 asiakaspaikkaa. Jussi Vehkasalo
Jussi Vehkasalo

Jussi Vehkasalo

Heinäkuun alussa avautunut Senaatintorin jättiterassi on houkutellut hyvin väkeä heinäkuun ajan. Terassilla on kaikkiaan 830 asiakaspaikkaa, ruokaa ja juomaa tarjoaa 16 ravintola-alan toimijaa. Lisäksi torin keskellä on neljä pop up -paikkaa.

– Voisi sanoa, että Senaatintorin jättiterassi on ollut menestys. Täällä on hyvä yhteishenki ravintoloiden kesken, ja myös lähiseudun asukkailta on tullut kiitosta siitä, että torille on saatu toimintaa, sanoo Bites Burgers -ravintoloiden toimitusjohtaja Hermanni Jaatinen.

Senaatintorin jättiterassi avautui heinäkuun alussa. Arkisto / Jussi Vehkasalo

Heidän ravintolansa sijaitsee torin itälaidalla.

– Täällä on ollut puhetta siitä, että jatkolle olisi kiinnostusta, kaupungin puoleltakin on sellaista epävirallista viestiä tullut, Jaatinen sanoo tulevat kesät mielessä.

Hän kuvailee terassia täysin sääsidonnaiseksi paikaksi. Jos on sadepäivä, niin terassilla on tyhjää. Onneksi heinäkuu on kuitenkin ollut kelien puolesta suhteellisen hyvä.

– Ihan hirveästi ei ole satanut, oli pitkä jakso, kun aurinko paistoi kivasti. Täällähän on aurinkovarjoja sateensuojiksi, mutta jos sekä tulee kovaa että sataa, niin varjoja ei voi pitää auki, koska tuuli kaatelee niitä.

Jaatinen sanoo, että muutamana huonon sään päivänä he eivät ole avanneet ravintolaansa.

Terassin vessojen yhteydessä on monta käsienpesuallasta. Jussi Vehkasalo

Jaatinen on ollut hämmästynyt siitä, että torin suosio ei ole viikonpäivästä kiinni.

– Yleensä ravintoloissa maanantait ovat hiljaisia, mutta täällä voi olla yhtä paljon väkeä riippumatta siitä, onko maanantai vai perjantai.

Bites Burgers avautuu kello 11 lounasajaksi. Osa ravintoloista avaa jo kello 9.

– Burgerit ovat sen verran tuhti tuote, että niitä ei aamiaiseksi oikein mielletä, Jaatinen arvelee.

Asiakkaat saavat istua terassille minne haluavat, eli ravintoloille ei ole torilla niin sanotusti korvamerkittyjä asiakaspaikkoja.

– Meillä on iso numeronäyttö, joka näkyy pitkälle. Kun oma annos on valmis, tulee taululle sen numero.

Senaatintorin terassi on auki 30. elokuuta asti. Jussi Vehkasalo

Alkupäivät ovat torilla Jaatisen mukaan hiljaisempia, mutta väkeä alkaa tulla enemmän ja enemmän iltapäivän aikana.

– Eniten asiakkaita on noin kello 17–20 välillä, hyvinä iltoina kello 21 asti.

Terassi sulkeutuu kello 23, anniskelu päättyy kello 22.

– Meidän suosituin ruokamme on juustohampurilainen nimeltä Standard, Jaatinen kertoo.

Senaatintorin terassi on tuonut torille kaivattua elämää. Arkisto / Jussi Vehkasalo

Helsingin keskustassa saa olla tarkkana lokkien kanssa, ilmahyökkäävä lokki voi viedä syötävän suoraan kädestä. Ravintoloiden terasseille asiakkaiden lähdettyä jääneet ruoat houkuttelevat hetkessä lokkiparven nauttimaan tähteistä.

– Täällä ei ole ollut lokkiongelmaa. Istumapaikkojen ylle on vedetty tiheästi siimaa lokkien torjumiseksi.

Senaatintorin terassin 6,90 euron hintaisesta ruoka-annoksesta tuli välittömästi hitti – "Herkullinen, murea ja lämmin!"

Senaatintorin terassin suosio löi ällikällä: Asiakaspaikkojen määrä nostetaan yli 800:aan – "Väljyys säilyy"

Kuva: Senaatintorin terassi aukesi hyvin hiljaisena – juomien hintataso jakoi heti mielipiteet

Näin paljon maksaa oluttuoppi Senaatintorin jättiterassilla – Ravintoloitsija lupaa: "Ei riistohintoja eikä terassilisää"

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.