Mielipide: Miksi vesijuoksijat juoksevat uimahallissa kaverin kanssa rinnakkain? – "Ohittaminen on mahdotonta"

Ei rinnakkain, vaan peräkkäin. Pareittain kaverin kanssa vesijuoksevat ärsyttävät toisinaan osaa vesijuoksua harrastavista. Arkisto/Päivi Tuovinen

Kirjoittajan mielestä vesijuostessa pitäisi noudattaa sääntöjä, ja rikkeisiin pitäisi puuttua nykyistä paremmin.

Tikkurilan uimahalli kera kuntosalin avattiin 13. heinäkuuta.

Säännöllisenä käyttäjänä menin tietysti uimaan heti aamupäivällä.

Kassan seinällä oli OBS! punaisella nuolella. Siinä yksi a-nelonen, jossa oli 12 kohdan ohje, miten koronapandemian aikana toimitaan.

Listassa muistutettiin pitämään etäisyyttä toisiin uidessa ja että yli 70-vuotiaiden sekä riskiryhmäläisten olisi syytä välttää käyntiä uimahallissa. Lisäksi listassa mainittiin, että uimavalvojat seuraavat tilanteita ja puuttuvat rikkeisiin.

Muutama huomio listan kohdista. Havaintojeni perusteella vesijuoksuradalla juostaan tai oikeasti kävellään rinnakkain. Kaksi naisparia sitä taas teki ohjeista huolimatta. Sama ongelma oli ennen koronaakin.

Minä, kuten mainitsemani neljä naista olimme yli 70-vuotiaita. Vastuu liikunnasta on tietysti meillä, mutta tuleeko meidän nyt välttää kuntoliikuntaa?

Olen kerran ennen koronaa pyytänyt uimavalvojia puuttumaan rinnakkain kävelyyn/ juoksuun vesijuostessa. Kommentti oli "vieno hymy".

Olen ollut kohta kolme kuukautta karanteenissa ikäni vuoksi ja riskiryhmäläisenä. Ulkoillut toki olen ja kaupassa käynyt.

Nyt toivon, että uimahallissa voisin vesijuosta reippaasti. Ohitus on mahdoton, koska radat on köysillä kavennettu. Jos huomautan vierekkäin käveleville, palaute ikäihmisiltä on aika reipasta.

Seija

erikoissairaanhoitaja, eläkeläinen

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut