Nettikiusaamisen teemat ovat sukupuolijaottuneita. Netissä kiusaamista kokeneista naisista 41 prosenttia on saanut halventavia kommentteja ulkonäkönsä vuoksi, kun miehistä vain 20 prosenttia on tullut loukatuksi ulkonäkönsä takia, ilmenee vakuutuspalveluyhtiö mySafetyn kyselytutkimuksesta. Vastaavasti kiusaamista kokeneista miehistä 10 prosenttia on tullut loukatuksi urheiluun liittyvissä asioissa, kun sama luku naisilla on vain yksi prosentti.
– Tutkimuksemme syvähaastattelut osoittivat, miten henkilöitynyttä ja raakaa nettikiusaaminen voi olla. Yksi haastateltavistamme kertoi, että nettikiusaaminen kohdistuu asioihin, joihin ei voi itse vaikuttaa. Silloin halventaminen osuu suoraan omanarvontuntoon, mySafetyn toimitusjohtaja Niclas Fagerlund kertoo tiedotteessa.
Tutkimuksen mukaan peräti viidennes suomalaisista on tullut loukatuksi verkossa. Yleisimmin suomalaiset kohtaavat nettikiusaamista Facebookissa. Lasten ja teinien ikäryhmässä nettikiusaamista on puolestaan eniten Whatsappissa, Snapchatissa sekä Instagramissa. Vanhemmista puolet pelkää perheenjäsentensä joutuvan nettikiusaamisen kohteeksi.
Tutkimuksen mukaan noin miljoona suomalaista on tullut loukatuksi verkossa ja noin kolmannes arvioi nettikiusaamisen raaistuneen viime vuosien aikana. Raaistumisen syiksi suomalaiset nimeävät muun muassa lisääntyneen sosiaalisen median käytön, kanavien määrän kasvun ja mahdollisuuden kommentoida asioita anonyymisti, sanotaan tiedotteessa.
Tutkimuksesta ilmenee, että nettikiusaaminen koskee kaikkia ikäryhmiä, mutta erityisesti siitä kärsivät lapset, teinit ja nuoret aikuiset. Lasten ja teinien ikäryhmässä (10–17-vuotiaat) 31 prosenttia on kokenut nettikiusaamista ja kahdeksan prosenttia ikäryhmästä on kokenut sen niin vakavana, että on ryhtynyt toimenpiteisiin kiusaamisen estämiseksi.
Kyselytutkimukseen osallistuneista neljä prosenttia vastasi tietoisesti loukanneensa ja kahdeksan prosenttia arvioi mahdollisesti loukanneensa muita verkossa.
– On kuitenkin myönteistä, että 95 prosenttia vastaajista tunsi käsitteen nettikiusaaminen ja 91 prosenttia heistä piti kiusaamista nolona, ei sen kohteeksi joutumista, Fagerlund jatkaa.
Nettikiusatuista 54 prosenttia on tullut loukatuksi mielipiteittensä vuoksi. Seuraavaksi yleisin nettikiusaamisen syy oli ulkonäkö (29 prosenttia) ja kolmanneksi yleisin poliittiset mielipiteet (24 prosenttia). Suomalaiset pilkkaavat verkossa muita myös harrastusten ja työn vuoksi: 17 prosenttia saa osakseen loukkaavia kommentteja harrastuksistaan ja 13 prosenttia tulee loukatuksi ansiotyönsä vuoksi.
Kyselytutkimukseen vastasi 1 100 yli 10-vuotiasta suomalaista, minkä lisäksi tutkimusyritys syvähaastatteli kahdeksan nettikiusaamisen kohteena ollutta tai sitä läheltä seurannutta henkilöä.