Vaalit: Nyt on oikea aika lähestyä puolueita, jos kuntapäättäjänä toimiminen kiinnostaa.
Ensi vuoden huhtikuussa pidettäviin kuntavaaleihin on vielä aikaa, mutta ehdokashankinta ja -asettelu ovat jo Vantaalla alkaneet.
Sosialidemokraattien kuntavaalilistalle on Vantaalla tunkua, kertoo järjestösihteeri Jouko Lindtman. Demareiden ehdokkaaksi on halunnut tavallista enemmän korkeakoulutettuja vantaalaisia, Lindtman sanoo.
– Ilmoittautuneissa on ollut paljon myös heitä, jotka eivät ole puolueen jäseniä.
Kullakin puolueella on mahdollisuus asettaa Vantaalla kuntavaaleihin enintään 100 ehdokasta.
– Meillä jäsenvaalissa valitaan listalle 85 eniten ääniä saanutta ehdokasta, 15 paikkaa täytetään myöhemmin, Lindtman kuvaa.
Varmaa on, että demarit lähtevät vaaleihin täydellä listalla eli sadalla ehdokkaalla.
En muista hakemuksia tulleen koskaan aiemmin näin paljon.
Myös perussuomalaisten (ps.) ehdokashankinta on hyvässä vauhdissa. Vantaan Perussuomalaiset ry:n hallituksen puheenjohtaja Tomi Salin kertoo, että kaikki uudet ehdokkaiksi haluavat haastatellaan.
– Emme halua ehdokkaiksi henkilöitä, joita emme ole tavanneet.
Tarkalla seulonnalla pyritään pitämään huolta siitä, ettei listalla ole henkilöitä, jotka voisivat syyllistyä ylilyönteihin.
– Emme ansaitse sitä, että puolueen ehdokkaat tarkoituksella tai typeryyksissään hölmöilevät.
Listalle on ollut paljon tulijoita, Salin sanoo.
– Hakemuksia tulee päivittäin. Olen ollut mukana kolmissa vaaleissa. En muista hakemuksia tulleen koskaan aiemmin näin paljon.
Vaaleihin Perussuomalaiset lähtevät Vantaalla täydellä sadan ehdokkaan listalla. Tällä hetkellä siitä on noin puolet koossa. Ehdokkaiden tulee Salinin mukaan olla puolueen jäseniä. Suositus on, että heillä olisi myös paikallisyhdistyksen jäsenyys.
Kokoomuksen Vantaan kunnallisjärjestö nimesi kesäkuussa 40 kuntavaaliehdokasta. Vaaleihin lähdetään täydellä listalla.
– Syksymmällä nimetään lisää ehdokkaita ja ehdokasasettelu jatkuu ensi vuoden alkupuolelle, toteaa Vantaan kokoomuksen hallituksen puheenjohtaja Sami Kanerva.
Ehdokasasettelu on on Kanervan mukaan edennyt hyvin, vaikka kevään aikana ei ole voitu juurikaan tavata ihmisiä koronaepidemian vuoksi.
– Kuntavaalit ja ehdolle asettuminen vaaleissa näyttävät edelleen kiinnostavan, kommentoi Kanerva.
Vantaan vihreiden toiminnanjohtaja Minttu Massinen kertoo, että Vantaan listalle nimettiin jo kesäkuussa kaksikymmentä ehdokasta. Seuraavat ehdokkaat nimetään elokuun aikana. Tavoitteena on täysi lista.
Massinen toteaa ehdokkaiden tiedostavan hyvin sen, että tulossa on vaikea valtuustokausi.
– Ehdokkaaksi haluavat suhtautuvat ehdokkuuteen hyvin vakavasti. He pohtivat, mitä tulevilla valtuutetuilla on edessä.
Vasemmistoliiton Vantaan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Ville Karinen toteaa ehdokasvalinnan alkaneen jo keväällä.
Mikäli ehdokkaita tulee enemmän kuin listalle mahtuu, järjestetään jäsenvaali. Tässä vaiheessa tavoitteena on täysi lista. Listalle otetaan myös sitoutumattomia ehdokkaita.
– Uudet ehdokkaaksi haluavat jututetaan ja mielellään tavataan. Keskustellaan ja varmistetaan, että ehdokas on valinnut itselleen oikean puolueen – ettei arvomaailma ole kovin erilainen. Kaikista asioista ei tietenkään tarvitse olla samaa mieltä, mutta esimerkiksi ulkomaalaisvastaisuutta ei voi olla, Karinen sanoo.
Kristillisdemokraatit ovat lähestyneet potentiaalisia ehdokkaita puhelimitse ja kirjeitse, kertoo Kristillisdemokraattien Vantaan paikallisosaston puheenjohtaja Loviisa Kaartokallio
– Asetimme hurjan tavoitteen, että meillä olisi listalla 80 ehdokasta. Mieluummin kurkotetaan korkealle kuin kapsahdetaan saman tien katajaan, Kaartokallio kuvaa.
Ruotsalaisen kansanpuolueen Vantaan varapuheenjohtaja Patrik Karlsson kertoo Vantaan rkp:n nimenneen tässä vaiheessa 23 ehdokasta. Tavoitteena on saada listalle 60–70 ehdokasta. Rkp ottaa listalleen myös sitoutumattomia ehdokkaita.
Vantaan keskusta nimeää ensimmäiset ehdokkaat 13. elokuuta. Vaalivastaava Juho Joensuun mukaan ehdokassuostumuksensa on toistaiseksi antanut yli viisi, mutta alle 10 henkilöä.
Joensuu toteaa keskustan tilanteen olevan Vantaalla ”haastava” ja kertoo, että moni aiemmista ehdokkaista on listalta poissa. Hän kuitenkin ymmärtää, että aiemmin ehdokkaana olleet haluavat jo luopua eri syistä.
– Tarkoitus ei ole heittää pyyhettä kehään. Jos emme pysty kilpailemaan määrällä, on yritettävä laadulla. Toivottavasti saamme kokoon vähintään saman verran ehdokkaita kuin viime kuntavaaleissa.