Milloin flunssakierteessä oleva lapsi on vietävä koronatestiin? THL: päiväkoti tai koulu ei voi vaatia todistusta testistä

Kuvituskuva. Arkisto/ Johanna Erjonsalo

Oireinen lapsi tulee viedä koronatestiin, jos hänellä on uusi hengitystieinfektio tai on syytä epäillä korona-altistumista, tiedottaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Pienet lapset sairastavat tyypillisesti useita hengitystieinfektiota vuodessa, ja heillä voi olla flunssakaudella pitkäkestoista tai jatkuvaa oireilua.

Jos lapsi on flunssakierteessä, riittää, että hänet viedään koronavirustestiin, kun oireet ilmaantuvat ensimmäisen kerran. Flunssakierteistä lasta ei tarvitse testata toistuvasti, jos oireet pysyvät samankaltaisina.

Jos lapsi sairastuu selkeästi uuteen infektioon, tai jos on syytä epäillä koronavirustartuntaa, esimerkiksi altistumistilanteen jälkeen, hänet tulee viedä testattavaksi, THL neuvoo

Pikkulapset sairastavat nykytiedon mukaan koronan aikuisia lieväoireisemmin ja he myös tartuttavat virusta eteenpäin heikommin kuin muut. Lapsilla on myös todettu koronatartuntoja vähemmän kuin työikäisillä aikuisilla.

– Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö lapset voisi saada koronavirusta ja tartuttaa sitä myös eteenpäin, joten tautia täytyy tutkia myös heiltä, sanoo THL:n asiantuntijalääkäri Emmi Sarvikivi tiedotteessa.

Sarvikiven mukaan moni perhe on aidosti huolissaan, että lapsi on saanut tartunnan, ja haluaa siksi testin.

Tartuntatauteja koskeva yleisohje on, että sairaana ei mennä kouluun tai töihin, eikä sairasta lasta viedä päivähoitoon. Kun oireilu on selvästi vähenemässä, lapsi voi mennä päiväkotiin tai kouluun, vaikka oireet eivät olisi kokonaan loppuneet.

Jos koronatesti on otettu ja oireet jatkuvat, ei ennen testituloksen valmistumista tulisi mennä kouluun tai päiväkotiin.

– Jos lapsi saa testiajan vasta usean päivän päähän ja oireet ehtivät kokonaan loppua ennen sitä, testiin ei tarvitse mennä. Oireeton lapsi voi palata normaalisti päiväkotiin tai kouluun, Sarvikivi sanoo.

Päiväkodilla tai koululla ei ole oikeutta vaatia nähtäväkseen todistusta lapsen koronatestistä eikä edellyttää, että todistus on ehto päiväkotiin tai kouluun palaamiselle. Koronatestauksessa on kyse henkilökohtaisesta terveystiedosta samalla tavoin kuin minkä tahansa muun potilastiedon kohdalla.

Hengitystieinfektioiden määrä lisääntyy syksyisin, ja koronavirustaudin oireiden erottaminen muista infektioista on mahdotonta ilman testausta.

– Koronatestien kysyntä kasvaa edelleen syksyä ja talvea kohti, ja siihen on varauduttava lisäämällä testikapasiteettia ja sujuvoittamalla näytteenottoa, Sarvikivi sanoo.

Koronatestauksesta vastaavat kunnat ja sairaanhoitopiirit. Hallituksen linjaus on, että kaikki, joilla on vähäisiäkin koronavirukseen sopivia oireita, testataan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.