Tietyt sienet ovat myrkyllisiä koirille, joten sienestäessä tulee olla tarkkana, ettei koira maistele sieniä.
Syksyllä moni ottaa koiran mukaan sienimetsään ja koiran voi jopa kouluttaa löytämään esimerkiksi kanttarelleja.
Eläimiin erikoistunut vakuutusyhtiö Agria Eläinvakuutus kertoo tiedotteessa, että sienten aiheuttamat myrkytykset ovat suhteellisen harvinaisia ja suurin osa koirista ei syö metsästä löytämiään sieniä. Jos kyseessä on kuitenkin todella kaikkiruokainen koira, se voi maistella sieniä eikä välttämättä osaa varoa myrkyllisiä sieniä.
Leikin tiimellyksessäkin koira voi innostuksissaan haukata sientä.
Myrkylliset sienet voivat aiheuttaa koiralle vatsavaivoja ja muita myrkytyksen oireita. Pahimmillaan myrkytys voi johtaa koiran menehtymiseen.
Osa myrkkysienistä voi aiheuttaa myrkytyksen oireita jo pelkästä sienen nuolemisesta.
Myrkytyksen oireet riippuvat sienilajista, mutta yleisimpiä oireita ovat oksentelu ja ripuli. Jotkut oireet voivat ilmetä vasta muutaman päivän kuluttua, Agria Eläinvakuutus kertoo.
Muun muassa suippumyrkkyseitikki aiheuttaa koiralle munuaisvaurioita ja niiden oireet saattavat näkyä vasta usean päivän kuluttua sienen syömisestä, jolloin munuaisvaurio voi olla ehtinyt edetä jo hyvinkin vakavaksi. Siksi on tärkeää ottaa yhteyttä eläinlääkäriin vaikka koiralla ei heti näkyisikään oireita.
Jos epäilee koiran syöneen myrkyllisiä sieniä, on heti otettava yhteyttä eläinlääkäriin. Sienen voi ottaa mukaan tai ottaa siitä kuvan.
Koiralle vaarallisia myrkkysieniä Suomessa: punakärpässieni, ruskokärpässieni, pantterikärpässieni, valkoinen kärpässieni, kavalakärpässieni, suippumyrkkyseitikki ja korvasieni.
Hyvä perussääntö on, että mikäli sieni on ihmiselle myrkyllinen, se on myös koiralle myrkyllinen.
Sienimetsässä ja muutenkin luonnossa liikkuessa koira kannattaa pitää kytkettynä. Mukaan kannattaa pakata koiranameja, jolloin koirat keskittyvät niihin eivätkä sienien tutkiskeluun.