Viimeiset hetket nauttia helteistä, sää tekee viikonloppuna täyskäännöksen

Kuvituskuva. Arkisto/ Päivi Tuovinen

Hellepäivät alkavat olla ohi. Ilmatieteen laitos kertoo, että matalapaine tuo Suomeen viikonlopuksi runsaita sateita ja ukkosia.

Tuoreen sääennusteen mukaan lännestä saapuva laaja matalapaine tuo viikonlopuksi annoksen erittäin kosteaa ilmamassaa. Siihen liittyvät voimakkaat sadekuurot saapuvat länsi- ja lounaisrannikolle jo varhain lauantaiaamuna.

Rankkasateet ja voimakkaat ukkoset sekä niihin liittyvät ukkospuuskat voivat aiheuttaa paikallisia vahinkoja lähes koko maassa.

– Ilmakehän virtaukset ovat ukkosherkällä alueella voimakkaita, joten vaarallisten ukkospuuskien todennäköisyys on kasvanut. Ilmamassa on lisäksi kuluvan kesän kosteinta, joten vettä voi sataa sade- ja ukkoskuurojen yhteydessä lyhyessä ajassa hyvin runsaasti, jopa 20-30 millimetriä tunnissa, varoittaa ylimeteorologi Henri Nyman Ilmatieteen laitoksen tiedotteessa.

Lauantai-illan ja sunnuntain vastaisen yön aikana kostein ilmamassa ja runsaimmat sateet siirtyvät maan etelä- ja itäosaan.

Sunnuntaiksi kostein ilmamassa on väistynyt Suomen itäpuolelle, mutta sade- ja ukkoskuuroja tulee yhä yleisesti koko maassa. Sunnuntai on myös melko tuulinen päivä, ja erityisesti ukkoskuurojen yhteydessä tuulenpuuskat voivat aiheuttaa vahinkoja.

Ilmatieteen laitoksen mukaan koko ensi viikko näyttää tämän matalapaineen myötä selvästi tätä viikkoa viileämmältä ja epävakaisemmalta, eli hiljalleen säät alkavat muuttua syksyisemmiksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.