Korson Ankkapuiston kunnostus on melkein valmis – ulkoilijat suitsuttavat: "Huippu paikka!"

Lähistöllä asuva Tatjana Sabanova pitää siitä, että Ankkapuistossa on metsää, rauhaa ja vettä. Siellä on miellyttävä ulkoilla joka päivä. Sabanovan ja viiden kuukauden ikäisen Dominica-vauvan takana solisee kunnostettu Urpon putous. Johanna Erjonsalo

Uudistus: Komea vesiputouskin on entistä ehompi.

Armi Suojanen

Armi Suojanen

Aikuisia, lapsia, nuoria ja koiria. Ankkapuistossa Korsossa viihtyvät kaikki.

Vuonna 2016 alkanut mittava kunnostustyö alkaa olla loppusuoralla, mutta jo nyt nautitaan ruopattuihin Ankkalampiin heijastuvista uusien siltojen näkymistä ja komeiden terijoensalavien tuntumassa kulkevista reiteistä. Penkillä katse osuus vesiputoukseen eli Urpon putoukseen ja piknik-paikoilla nautitaan eväitä tai lueskellaan. Joskus joku kalastaakin.

– Kaunis puisto, huippu paikka, kiteyttää korsolainen Maarit Hämäläinen mielipiteensä Ankkapuistosta.

Hän käy puistossa usein lapsenlapsensa kanssa. 4-vuotiaan Sofian mielestä parasta puistossa on vesi.

Ankkalampia arvostavat myös monet muut. Rekolanojaan kaivetut ja vuosien varrella liettyneet sekä rehevöityneet altaat on nyt ruopattu. Oja valuu puiston läpi etelään, josta uusitun sillan kohdalla oleva juoksutusaukko on purettu. Sen alapuolelle on rakennettu luonnonmukainen kivikynnys, jotta kalat pääsevät nousemaan siitä.

Kotoaan Vallinojalta rautatieasemalle viilettävä Anne Virolainen kulkee usein Ankkapuiston läpi.

Rahaa on palanut, mutta se on sijoitettu oikeaan paikkaan.

– Tämä on tunnelmallinen, turvallinen ja tuo putous on ihan lempi kohtia puistossa.

Vuonna 2000 valmistunut ja nyt sähköjärjestelmältään uusittu Urpon putous on saanut nimensä 1980–90-luvuilla kaupunginpuutarhurina toimineelta Urpo Ponsimaalta, selvittää Vantaan rakennuttamisen projekti-insinööri Elmeri Ahti.

Ystävykset, korsolainen Ulla Turkka ja Simonlaaksossa asuva Eeva Uusihakala reippailevat sauvoilla Ankkalammella ja vuoroin Tikkurilassa.

– On mahtavaa, että puisto on kunnostettu. Onhan tämä hieno paikka, suitsuttaa neljä vuotta Korsossa asunut Turkka.

– Korsossa on nyt aika hyvä noste, hän hymyilee.

Ankkapuiston pohjoisosaan on tulossa vielä kuntoilupaikka. Siellä voi muun muassa vetää leukaa, punnertaa penkissä ja tehdä jalkakyykkyjä. Sinne tehdään myös petankkikenttä, joka sopii muidenkin lajien, kuten mölkyn, pelaamiseen.

Pari vuotta Korsossa asunut Tatjana Sabanova ja viisi kuukautta vanha Dominica-vauva ulkoilevat Ankkapuistossa joka päivä.

– Tämä on rauhallinen ja siisti. Täällä on metsää, hyvä ilma ja vesi on lähellä, Sabanova luettelee.

Hän on iloinen remontista, sillä nyt puisto on päässyt loistoonsa.

Korsolainen Veijo Jääskeläinenkin myöntää, että puisto on nyt "hieno ja kiva".

– Rahaa on palanut, mutta se on sijoitettu oikeaan paikkaan.

Korsolainen Ulla Turkka ja simonlaaksolainen Eeva Uusihakala nauttivat sauvakävelystä Ankkapuistossa. Johanna Erjonsalo

Ankkapuiston ensimmäinen vaihe maksoi 1,3 miljoonaa euroa ja toinen vaihe 800 000 euroa. Kolmanteen vaiheeseen kuuluu pohjoisosa, jonka tarkkoja kuluja ei vielä tiedetä. Sen rakentaminen kuntoilu-, auto- ja pyöräpaikkoineen alkaa ensi vuonna.

Vantaan puistosuunnittelupäällikkö Heidi Burjam kertoo, että pohjoisosa oli tarkoitus tehdä jo tänä vuonna, mutta koronan kaupungille aiheuttamien kulujen vuoksi investointeja on viivytettävä.

Myös Ankkapuiston eteläpuolella sijaitseva Metsopuisto on suunniteltu kunnostettavaksi, mutta se joutuu vielä odottamaan vuoroaan.

Korsolaiset voivat olla ylpeitä Ankkapuistosta myös siksi, että se on yksi Vantaan kestävän ympäristörakentamisen, Kesyn, pilottikohteista.

Kunnostuksessa käytettiin imuruoppauksessa syntynyttä massaa maastonmuotoilussa ja kasvualustana. Sen lisäksi hyödynnettiin läheisillä työmailla syntyneitä kaivumassoja ja ylijäämämaita sekä käytettyä hiekoitussepeliä koko Vantaan alueelta.

Ankkapuiston uusiomassahanke vähensi hiilidioksidipäästöjä ja kustannuksia tuntuvasti, koska maata ei kuljetettu maksullisille maanvastaanottopaikoille. Rahaa säästyi kymmeniä tuhansia euroja.

Maarit Hämäläinen tulee usein lapsenlapsena Sofian kanssa Ankkapuistoon. Myös Stella-koira pääsee mukaan ulkoilemaan. Johanna Erjonsalo

Uusiomassahanke sai Suomen kuntatekniikan yhdistyksen kunniamaininnan viime vuonna.

Ankkapuisto ja nyt käynnissä olevan Tikkurilan jokirannan rakentaminen ovat lähivuosien suurimpia puistohankkeita Vantaalla.

Lue myös: Haikarasta tuli Korson Ankkapuiston nähtävyys – Janne otti upeat kuvat

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut