Vantaan uusin Lidl avautuu pian Vapaalaan – myymälän pihalta löytyy marjapensaita, hyönteishotelli ja linnunpönttö

Lidlin piha-alueelle on istutettu marjapensaita ja puita. Lidl

Lidl avaa uuden myymälän Vapaalaan (Vapaalantie 4) 24. syyskuuta.

Vantaan myymälästä poikkeuksellisen tekee se, että piha-alueella on otettu huomioon luonnon monimuotoisuus.

Yritys kertoo tiedotteessaan, että pihalta löytyy muun muassa hyönteisiä varten tarkoitettu 75-metrinen lahopuuaita. Pihalle on istutettu marjapensaita, puita ja 1 000 neliömetriä metsäniittyä. Linnunpönttöjä, lepakkopönttöjä ja hyönteishotellejakin löytyy.

Kyseessä on pilottihanke ja Lidl pohtii Vapaalan kokemuksien perusteella, toimisiko idea muidenkin myymälöiden tonteilla.

Lidl kertoo, että se hakee myymälälle very good -tasoista Breeam-ympäristösertifikaattia. Ympäristötoimet näkyvät muutenkin myymälän arjessa. Katolla on noin 300 aurinkopaneelia ja myymälässä käytetään uusiutuvasta energiasta tuotettua sähköä.

Parkkipaikalta löytyy kuusi sähköauton latauspistettä.

Uusi myymälä työllistää noin 20 henkilöä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut