Sateet ja ukkoskuurot ovat tarjonneet vaihtelevaa rytmiä viime päivinä ja sellaisena sää jatkuu alkaneella viikollakin.
Öisin sadetta on tullut vain paikoin ja yöt ovat kohtuullisen lämpimiä.
Tiistaina lännestä saapuu saderintama, joka etenee itään. Sen jälkeen pukkaa jo uutta matalapainetta, selvittää Ilmatieteen laitoksen meteorologi Eerik Saarikalle.
– Sää on epävakaista ja merialueille annetaan tuulivaroituksia. Kova tuuli on syksyllä ihan normaalia, Saarikalle muistuttaa.
Ovatko päivät nyt sitten tavallista lämpöisempiä? Saarikallen mukaan sää on tyypillistä syyssäätä.
– Lämpötilat ovat hyvin lähellä ajankohdan keskiarvoja. Öisin on noin kuusi astetta ja esimerkiksi Lahteen on ennustettu tällä viikolla neljäntoista asteen päivälämpötiloja, kun ajankohdan keskiarvo on viisitoista astetta.
Paikalliset kuurosateet voivat olla rankkoja, kun korkeisiin kumpupilviin kertynyt vesihöyry sataa äkkiä alas.
– Se on eri ilmiö kuin matalapaine laajalla alueella, jolloin sade on tasaisempaa ja kestää pidempään, Saarikalle selvittää.