Tikkurilan puretun virastotalon paikalle aletaan pian rakentaa ensimmäistä kerrostaloa – sen naapurin tulee viisi kerrostaloa kahden tilalle
2
Vantaan kaupunki tekee parhaillaan maanmittaustöitä puretun virastotalon ympäristössä. Peab alkaa rakentaa Kielotien ja Lummetien risteyksessä näillä näkymin joulukuussa. Armi Suojanen
Katso isompi kuvaKielotien ja Lummetien risteyksestä puretaan kaksi 1960-luvun lopulla valmistunutta kerrostaloa ja niiden tontille rakennetaan yhteensä viisi uutta asuintaloa. Katutasoon tulee kaksi liiketilaa. Arkkitehtitoimisto Mika Päivärinne Oy/Vaero Group
Keskusta: Rakentaminen Tikkurilassa hivuttautuu hieman pohjoisemmaksi.
Korttelin pohjoiskulmaan tulee alueen korkein rakennus, 12-kerroksinen asuintalo, ja siihen yhteensä 72 asuntoa. Asunnot ovat kooltaan 25–87 neliömetriä. Isoimmissa asunnoissa on neljä huonetta ja keittiö.
– Asuntojen ennakkomarkkinointi alkaa syyskuun lopussa, kertoo projektipäällikkö Heikki Haverila korttelin rakentavasta Peabista.
Ensimmäisen asuintalon sisäpihan alle sijoittuvine pysäköintihalleineen pitäisi olla valmis kesäkuussa 2022.
Peab rakentaa kortteliin kaikkiaan kuusi asunto-osakeyhtiötä, joihin tulee yhteensä 300–400 asuntoa. Lisäksi rakennetaan päiväkoti.
Vähintään kerran vuodessa tulee yksi hanke vireille.
projektipäällikkö Heikki Haverila
– Vähintään kerran vuodessa tulee yksi hanke vireille, Haverila kuvaa.
Haverila arvioi, että koko kortteli olisi valmis 2025.
Viiden talon katutasoon valmistuu liiketilaa 1 200– 1 300 neliömetrin verran. Haverilan mukaan liiketiloja on melko paljon asuntokortteliin. Peab hakee niihin vuokralaisia valitsemansa kumppanin kanssa.
– Yhteydenottoja on tullut melko paljon jo tässä vaiheessa.
Päiväkoti rakennetaan viimeisenä, vaikka aluksi sitä suunniteltiin tehtäväksi jo ensi vaiheessa. Haverila sanoo, että lapsia kyllä varmastii kiinnostaisi rakentamisen seuraaminen, mutta käytännön seikat, kuten lasten tuominen ja hakeminen, olisi ollut hankala järjestää rakentamisen aikana.
Lisäksi rakentamisesta aiheutuva melu ja pöly olisivat haitanneet lapsia ja päiväkodin toimintaa.
Vastakkaisella puolella Kielotietä purkulupa ei ole saanut vielä lainvoimaa, mutta tarkoitus on purkaa kaksi Kojamon vuokrataloa osoitteesta Kielotie 34.
Tontille rakennetaan viisi asuinrakennusta. Liiketiloja tulee kaksi.
– Lumo-vuokra-asuntoja on 126 kappaletta ja omistusasuntoja 26, kertoo arkkitehti Laura Orelma Arkkitehtitoimisto Mika Päivärinne Oy:stä.
Pienimpien asuntojen koko on 28 neliömetriä ja suurimpien 68 neliötä. Autopaikat rakennetaan pihakannen alle. Liiketilat ovat kooltaan 131 ja 145 neliömetriä.
– Ne on myös jaettavissa osiin ja niissä on mahdollisuus ravintola-kahvilatoiminnalle, Orelma jatkaa.
Hän sanoo, että taloista ei ole vielä tehty rakentamispäätöstä. Alustavasti on arvioitu, että rakentaminen voisi alkaa ensi keväänä.
Tikkurilan vuosia jatkunut ja edelleen jatkuva mullistus täyttää Vantaan päättäjien asettamaa tavoitetta kaupunkirakenteentiivistämisestä.
– Tikkurila muuttuu kaupunkimaisemmaksi, kiteyttää asemakaava-arkkitehti Terhi Kuusisto.
Hän pitää mainiona, että kivijalkoihin saadaan liiketiloja elävöittämään katukuvaa. Joskus tulevaisuudessa Kielotietä pitkin pitäisi kulkea myös Vantaan ratikan.