Varistossa porataan maahan kaksi kilometriä pitkä "termospullo" – Vantaan Energian maalämpövoimalan rakentaminen ei aiheuta maanjäristyksiä, vaikka asukkaita se huolestuttikin

Työ: Uuden voimalan on tarkoitus valmistua joulukuun lopussa 2020.

Porauksissa on Varistossa tarkoitus päästä kahden kilometrin tavoitesyvyyteen lokakuun lopussa, Vantaan Energian lämpöliiketoiminnan johtaja Ilkka Reko kertoo. Tiina Örn

Tiina Örn

Varistossa porataan maahan reikää kaksi kilometriä pitkää putkea varten. Putki on joulukuun lopussa 2020 valmistuvan uuden maalämpövoimalan oleellisin osa.

Vantaan Energian lämpöliiketoiminnan johtaja Ilkka Reko kuvaa maahan asennettavaa putkea osuvasti isoksi termospulloksi.

Reko selittää kaksi kilometriä pitkän termospullon toimintamekanismin. Pullon ulkoreunaa pitkin johdetaan syvyyksiin kylmää vettä, maaperän lämpö kuumentaa veden ja lämmin vesi johdetaan ylös termospullon eli vakuumilla eristetyn putken sisäpuolella. Näin maaperän lämmittämä vesi ei viilene matkalla ylös.

Syvyyksistä tullessaan vesi on 30–40-asteista. Maan pinnalla vesi lämmitetään erikoisrakenteisilla lämpöpumpuilla 80-asteiseksi, jotta se on valmis johdettavaksi Vantaan lämpöverkkoon ja rakennuksia lämmittämään.

Vantaan Energian omalle tontille rakennettavaa lämpölaitosta on mahdollista hyödyntää jatkossa myös lämmön varastoinnissa. Maan sisään voidaan johtaa kesäaikaan kuumaa vettä, vesi lämmittää maaperää ja kylmän kauden tultua maaperän lämpöä voidaan johtaa takaisin lämpöverkkoon.

Lämpöverkko on Rekon mukaan kokonaisuudessaan kaksisuuntainen eli myös rakennusten hukkalämpöä voidaan sen avulla kerätä talteen ja hyödyntää.

Meille tuli kyselyitä, että tuleeko alueelle nyt maanjäristyksiä.

Variston putki on pisin niistä putkista, joista saatua lämpöä johdetaan Suomessa kaukolämpöverkkoon. Varistossa tehdään siis yhdenlaista ennätystä.

Poraustyöt alkoivat syyskuun alussa ja pora ahkeroi neljän viikon jälkeen jo noin 850 metrin syvyydessä. Kahden kilometrin tavoitesyvyyteen on tarkoitus päästä lokakuun lopussa.

Kun termospullo on valmis, alkaa lämpöpumppulaitoksen rakentaminen. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että putken ympärille rakennetaan parakit veden kuumentamista ja laitoksen ylläpitoa varten.

Variston porauksista ei seuraa maanjäristyksiä tai muuta haittaa lähialueen asukkaille, Reko vakuuttaa.

– Heti porausten alettua meille tuli kyselyitä siitä, että tuleeko alueelle nyt maanjäristyksiä. Se asia on kiinnostanut paljon.

Maalämpöputki on huomattavasti pidempi kuin tavallisesti noin 150 metriin porattavat yksittäisten omakotitalojen maalämpöputket.

– Variston laitos tuottaa lämpöä noin 1400 megawattitunnin verran.

Laskennallisesti sillä lämmittäisi 80 omakotitaloa, mutta lämpö myydään ainakin alkuvaiheessa maalämmöstä kiinnostuneille yrityksille.

– Uusiutuva energia kiinnostaa monia yrityksiä, vaikka se on hieman peruslämpöä kalliimpaa.

Reiän poraamisen ja lämpölaitoksen perustamisen tarkkaa hintaa Reko ei suostu paljastamaan. Jotain kustannusten suuruusluokasta kertoo se, että hankkeeseen on saatu puoli miljoonaa euroa Business Finlandin avustusta. Perusteena avustuksen saamiselle oli se, että kyseessä on uusi innovaatio.

Valmistuttaan maalämpölaitos tarvitsee pyöriäkseen sähköä, jonka hinta on todennäköisesti laskemassa.

– Hallituksen pöydällä on ehdotus, jonka mukaan teollisen geotermisesti tuotetun kaukolämmön tarvitsema sähkö kuuluisi jatkossa edullisempaan sähköveroluokkaan, Reko kertoo.

Energiaa roskista

Myös jätevoimalassa rakennetaan

Ojangossa sijaitsevan, vuonna 2014 valmistuneen Vantaan Energian jätevoimalan laajennustyöt alkoivat maaliskuussa 2020.

Laajennusosa on tarkoitus ottaa käyttöön syksyllä 2022.

Laajennusosan valmistuttua Vantaalla hyödynnetään energiantuotannossa kotitalouksien sekajätteen lisäksi vuodessa noin 200 000 tonnia kaupan ja teollisuuden jätettä vuodessa.

Kyseessä on noin 140 miljoonan euron investointi.

Jätevoimalan laajennushanke mahdollistaa, että Vantaan Energia voi luopua kivihiilen käytöstä lupauksensa mukaisesti vuonna 2022.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.