"Meillä on kasassa tiivis nippu ja maalivahtikaksikko on todella hyvä" – Kiekko-Vantaan päävalmentaja Mika Niskanen ei ota paineita joukkueen viime kauden valmentajanvaihtorumbasta

Urheilu: Kiekko-Vantaan Mestis-joukkueen päävalmentajan pesti on ollut viime aikoina tuulinen paikka. Vain nuorten valmentajana toistaiseksi meritoitunut Mika Niskanen yrittää nyt saada lohipaitoja lentoon.

Mika Niskasta ei pelota Kiekko-Vantaan päävalmentajien pätkätyömäinen lähihistoria. – Kun sopimuksen allekirjoittaa, on sekä uhka että mahdollisuus tiedostettava. Matti Hannula

Matti Hannula

Kiekko-Vantaan viime kausi oli sekava. Päävalmentajaa vaihdettiin kahdesti. Silti pudotuspelipaikka jäi jo toisena peräkkäisenä kautena haaveeksi. Loppumetrit luotsannut Jani Manninen sai sentään sen verran ryhtiä lohipaitoihin, että karsinta- ja putoamisuhka karisivat.

Manninen jatkaa valmennustiimissä, mutta päävalmentajana on nyt Mika Niskanen, 47, joka on jo runsaan kymmenen vuoden ajan niittänyt laakereita pääkaupunkiseutulaisissa juniorijoukkueissa. Parhaana meriittinä on Jokerien B-nuorten SM-kulta päävalmentajana keväällä 2019.

– Kultaa kohti olimme Jokerien B:n kanssa viime kaudellakin menossa, mutta sitten kaikki katkesi koronaan kuin seinään, toteaa Niskanen, jolla on taustallaan pitkä pelaajaura puolustajana sekä Suomen että Ruotsin pääsarjassa ja länsinaapurin mestaruuskin HV71:n paidassa 2004.

Jokeri-kasvatti ei pelannut peliäkään SM-liigassa narrinutussa, mutta Euroopan cup -mestaruus vuodenvaihteesta 1994–95 hänellä on vyöllään. NHL:n työsulun vuoksi Jokereissa pelasivat tuolloin myös muun muassa Jari Kurri ja Teemu Selänne. Niskanen kuuluukin niihin harvoihin, jotka ovat pelanneet tuon superkaksikon kanssa yhtä aikaa suomalaisessa seurajoukkueessa.

– Pääsin hieman haistelemaan menoa isojen poikien kanssa, hän naureskelee.

– Siihen aikaan Jokerien kahdeksasta puolustajasta seitsemän oli maajoukkueessa. Nuoren pojan oli vaikea lyödä läpi.

Niskasen kolme A-maaotteluakin sisältänyt peliura päättyi 12 vuotta sitten. Jo samana vuonna hän aloitti Kiekko-Vantaan B-nuorten apuvalmentajana Kari ”Jalle” Jalosen tiimissä. Sittemmin hän on valmentanut sekä Jokereissa että HIFK:ssa. Nyt Niskanen on ensimmäistä kauttaan aikuisjoukkueen valmentajana.

– Onhan paletin kasaaminen näissä ympyröissä erilaista. Onneksi olen Mannisen Janin kanssa saanut keskittyä valmennusasioihin, toimitusjohtaja Kai Sointu on hoitanut kaiken muun.

Mestis on viime aikoina ollut huomattavasti junioripitoisempi sarja kuin vielä vuosituhannen alussa.

– Mutta nyt koronan seurannaisena saimme jopa riveihimme 1990-luvun alussa syntyneet Juuso Perttilän ja Christian Silfverin. Tuollaista mixiä toki tarvitaankin, ja ikään katsomatta pääpointti on, että tämä ei ole kenellekään päätepysäkki, vaan että jokainen on vielä tästä menossa jonnekin.

Kiekko-Vantaalla on yhteistyön myötä edelleen käytettävissä Jokerien sopimuspelaajista kaksi maalivahtia ja viisi kenttäpelaajaa. Omasta viime kauden rungosta on jäljellä vain puolisen tusinaa pelaajaa.

– Jokerivahtien ( Waltteri Ignatjew ja Samuel Jukuri) myötä maalivahtikaksikko on tähän sarjaan todella hyvä.

– Puolustuksessa Silfver ja Jarkko Pynnönen ovat kokemuksensa kautta isoja palasia. Hyökkäyksessä ainakin Perttilä, Julius Valtonen ja Erkka Seppälä ovat lähtökohtaisesti kärkiosaajia. Mutta kaikkinensa pitää sanoa, että meillä on kasassa tiivis nippu, joukkue, Niskanen korostaa. Häntä ei Kiekko-Vantaan viime kauden valmentajanvaihtosyklin varjo pelota.

– Mieluiten keskityn siihen, että saisin sekä omalla että koko valmennustiimin tekemisellä hommat balanssiin. Voittoja toki vaaditaan.

– Toivotaan vain, ettei talvi mene farssiksi. Kaikkien pelaajien on nyt kannettava vastuunsa. Seurat eivät kestä toista korona-aaltoa.

Tikkurilan Trio Areenassa torstaina 24.9. kello 18.30 jääkiekon Mestiksen avauskierroksen ottelu Kiekko-Vantaa–Forssan Palloseura.

Lue myös: Jani Mannisen pätkäpesti Kiekko-Vantaan päävalmentajana ei ole helpoimmasta päästä – karsintapeikko kolkuttelee kantapäillä

Mestis 2020–2021

Välisarjaotteluilla jouluun

Koronan seuroille aiheuttaman taloudellisen epävarmuuden vuoksi sarjasta ei poikkeuksellisesti putoa.

14 joukkuetta on jaettu kolmeen välisarjalohkoon.

Jouluun asti pelataan vain välisarjaotteluita.

Etelälohkossa Kiekko-Vantaa, Kiekko-Espoo, Koovee, FPS ja TuTo kohtaavat toisensa kuudesti.

Vuodenvaihteen jälkeen pelataan kaksinkertainen 14 joukkueen sarja.

Runkosarjaotteluita tulee aiempaan tapaan jokaiselle 50.

Mestiksessäkin pelataan nyt Liigasta tutut ”säälipleijarit” eli virallisemmin villikorttikierros, missä sijoille 7–10 sijoittuneet ratkaisevat kaksi viimeistä puolivälieräpaikkaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.