Brother Firetribe julkaisi uuden albumin – "Ajateltiin, että kun on vauhtiin päästy, tehdään vielä elokuvakin"

Kari Martiala

Amerikkalaistyylisen melodisen rockin mestarit, Brother Firetribe -yhtye, julkaisi viime perjantaina viidennen albuminsa, Feel The Burn. Keravalla vuonna 2001 perustettu bändi lukeutuu tyylisuunnan tiukkaan kärkeen ja se on menestynyt niin Suomessa kuin maailmallakin tarttuvilla ja komeilla biiseillään.

Aikakausi pandemioineen ei ollut ehkä helpoin mahdollinen uuden albumin kasaamiseen, mutta bändin laulaja Pekka Heino kertoo, että tämä aika olikin yllättävän hyvä uuden albumin synnyttämiseen.

– Oli hyvä, että fokus oli jossain muualla kuin tässä paskamyrskyssä, joka on koko ajan ympärillä. Tämä oli meille henkisesti iso juttu. Levyn tekeminen on iso prosessi kaikkine videoineen, mutta me menimme niin pitkälle, että ajateltiin, että kun on vauhtiin päästy, tehdään vielä elokuvakin, Heino naurahtaa.

– Ja on hienoa, että ollaan päästy tekemään ammattiamme, vaikka keikoille ei vielä päästäkään. Lopputulos on sitä, mitä haettiinkin ja olemme tosi tyytyväisiä albumiin.

Bändi on tunnettu siitä, että sen nimissä tehdään vain sellaisia asioita, joiden takana he pystyvät 100 prosenttisesti seisomaan.

– Sillä sapluunalla me ollaan aina menty ja mun mielestä se on ainoa oikea tapa tehdä musaa.

Sekä Brother Firetribessä että Nightwishissa soittava kitaristi Emppu Vuorinen ehti soittaa parilla uuden albumin raidalla, ennen kuin päätettiin, että hän jättää yhtyeen.

– Puhuessamme kiertueista kävi ilmi, että jos olisi menty vanhalla kokoonpanolla, me emme olisi tehneet moneen vuoteen yhtään mitään. Niinpä tehtiin aikuisten ihmisten järkipäätös ja Emppu astui sivuun. Ei Emppu mihinkään katoa ympyröistä, vaan se on yhä messissä, eikä tähän liittynyt mitään draamaa, Heino kuvailee.

Vuorisen tilalla soittaa nyt Roope Riihijärvi.

– Vaikka Roope on meitä nuorempi, hyvin hän jaksaa meitä katella, Heino nauraa.

– Roope oli ainoa ihminen kenelle soitin, kun Empun lähdöstä oli päätetty, ja se puhelu taisi kestää 30 sekuntia. Olen operoinut hänen kanssaan aikaisemminkin ja tiesin hänen stailinsa, soundinsa ja taitotasonsa. Ja ennen kaikkea sen, minkälainen hän on ihmisenä. Roope ui porukkaan hyvinkin helposti.

Nyt, kun uusi albumi on saatettu markkinoille, bändin pitäisi jo olla vetämässä uusia biisejä ihmisille konserteissa, mutta nykyisessä maailmantilanteessa se ei ole mahdollista.

– Tilanne on niin ilmassa, että olisi järjetöntä ryhtyä tekemään minkäänlaisia suunnitelmia kiertämisen suhteen. Eletään päivä kerrallaan ja odotetaan sitä hetkeä, kun päästään taas tekemään asioita.

Epätavallinen aika on tuottanut myös epätavallisia projekteja. Brother Firetriben lyhytelokuva on jo editointipöydällä ja tulee olemaan valmistuessaan 15-16 minuuttia pitkä. Leffa perustuu albumin Night Drive -biisiin ja tarina on kuvattu Helsinki-Porvoo -akselilla.

– Meistä Night Drive oli jo moodiltaan elokuvamainen. Elokuvassa on mystinen fiilis, sen hahmo ajaa yöt ja nukkuu päivisin, ja musiikki ja kuva tukevat toinen toisiaan. Night Drivestä piti tulla ensin musiikkivideo, mutta projekti karkasi käsistä ja me huomasimme olevamme tekemässä lyhytelokuvaa.

– Meille oli ilo ja kunnia saada elokuvaan mukaan huikeita Suomen eturivin näyttelijöitä. Koetamme löytää sille hyvän foorumin, joka olisi enemmän kuin vain YouTube tai Facebook. Katsotaan, mitä saamme aikaiseksi.

Eri rooleissa nähdään muun muassa Ronja Kuoppamäki, Ilkka Heiskanen, Minka Kuustonen, Jussi Lampi sekä tietenkin Pekka Heino.

Kokoonpano

Pekka Heino, laulu

Roope Riihijärvi, kitara

Jason Flinck, basso

Hannes Pirilä, tummut

Tomppa Nikulainen, kosketinsoittimet

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut