Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kohta voi tehdä tiliä keräämällä männynkäpyjä – MT: Metsähallituksen keräys laajenee Etelä-Suomeen

Metsähallituksen käpykeräys laajenee Etelä-Suomeen, kertoo Maaseudun Tulevaisuus. Viime viikolla Metsähallitus tiedotti, että se alkaa ostaa männynkäpyjä kerääjiltä Pohjois-Suomessa.

Keräys alkaa 1. lokakuuta ja Metsähallitus ostaa kävyt metsänhoitoyhdistysten kautta. Hyvälaatuisten käpyjen hinta on 1,20 euroa litralta.

Keräyksen tarkoitus on täydentää männyn siementen varmuusvarastoa. Tänä vuonna siihen on hyvä mahdollisuus, sillä mäntyjen siementuotanto on ollut hyvää.

Käpytienestiä ei kuitenkaan sovi lähteä hakemaan noin vain, sillä käpyjen keruu ei kuulu jokamiehenoikeuksiin. Siihen tarvitaan siis maanomistajan lupa myös valtion metsissä. Kerääjän tuleekin ennen keruuseen ryhtymistä olla ensin yhteydessä Metsähoitoyhdistykseen, josta saa karttoja keruukohteista ja myös ohjeita käpyjen keruuseen.