Meneekö sinullakin hermo jouluvaloja viritellessä? Ystävykset perustivat yrityksen, joka tuo helpotusta pihan valokoristeluun

Pihavalot: Ystävysten idea jouluvalopalvelusta syntyi juoksulenkillä.

Johanna Halava

Ystävykset Jenni Katz-Miller ja Regina Duzanskaja lenkkeilevät yhdessä kolme kertaa viikossa. Naisten viikko-ohjelmaan kuuluu kaksi pidempää sekä yksi lyhyempi ja nopeatempoisempi lenkki.

– Juostessa juttelemme samalla. Minulla on ollut yrittämiseen liittyviä haaveita ja olin perustamassa erästä toista yritystä. Puhuin siitä lenkillä Reginalle ja totesimme, että olisipa mageeta, jos meilläkin olisi yhteinen yritys, kertoo Katz-Miller.

– Regina on tosi työorientoitunut ja rakastaa tällaisia keskusteluja ja minä taas tykkään innovoida, Katz-Miller jatkaa.

Jossain vaiheessa heille tuli puhetta siitä, kuinka suuri urakka pihan valokoristelu syksyisin on.

– Mies kiroilee tuntikausia pihalla valojen kanssa. Ihan älytöntä! Huomasimme, että jouluvalopalvelua ei ole tarjolla missään ja siitä liikeidea lähti kehittymään, Katz-Miller sanoo.

– Tajusimme, että tällaisesta palvelusta voisi myös saada kotitalousvähennyksen.

Suomalaisille, jos kenelle, pitäisikin tarjota tällaista palvelua.

Katz-Millerillä ja Duzanskajalla on kummallakin päivätyö muualla, mutta kausiluonteista jouluvalopalvelua tehdään sivutoimisesti.

Naisten kesällä perustama Tulkoon Valo Oy tarjoaa eri laajuisia paketteja. Halutessaan asiakas voi käyttää omia jouluvalojaan ja tilata yrityksen verkkokaupasta pelkän asennuksen, mutta muihin paketteihin kuuluu tietty määrä valoja, niiden asennus ja haku pois valokauden päättyessä.

Ajatuksena on, että asiakkaan ei tarvitse tehdä muuta kuin tilata palvelu ja yritys huolehtii lopusta.

Palvelua tarjotaan Espoossa, Helsingissä, Vantaalla ja Kauniaisissa. Se on suunnattu kaikille pientaloasujille.

– Miksei myös taloyhtiöille, jotka haluavat koristella yhteistä pihaa.

Katz-Miller uskoo palvelun kiinnostavan erityisesti lapsiperheitä, jotka haluavat säästää omaa vaivaa ja aikaa.

Yhtiökumppaniksi otettiin mukaan Katz-Millerin työkaveri Vasileios Papadopoulos, joka vastaa asennuksista.

– Hän miettii käytännön toteutukset ja sen, kuinka valot kiinnitetään tehokkaasti ja niin, että asiakas on tyytyväinen.

Koska yritys on vasta perustettu, tänä vuonna tehdään Katz-Millerin mukaan perusvaloja.

–Led-ketjuja ja jääpuikkoja. Toivon mukaan pääsemme ensi vuonna kokeilemaan jotain vähän erikoisempaa.

– Toisaalta perusvalot saattavat olla suomalaiseen makuun sopivia, lisää Katz-Miller, joka tunnustaa itsekin pitävänsä perusjouluvaloista.

Tärkeintä hän mielestään on, että valoa on riittävästi.

– On ihana tulla kotiin, kun sisäänkäynti on valaistu. Suomessa valoa todella kaivataan. Suomalaisille, jos kenelle, pitäisikin tarjota tällaista palvelua, hän nauraa.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut