Ennuste: Kiinteistönvälitysfirman nettisivuston hakutilasto kertoo yhä useamman etsivän perheasuntoa.
Perheasunnot ovat asuntomarkkinoilla tällä hetkellä kysyttyjä. Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Risto Kyhälä toteaa uudehkojen perheasuntojen olevan nyt kysytympiä kuin koskaan. Hän määrittelee perheasunnoiksi 60–100-neliöiset kodit.
– Nettisivuillamme perheasuntojen hakuprosentit ovat nousseet kesän ja syksyn aikana yli 10 prosenttia. Kävijöitä on viikossa noin 100 000, joten kyse on isoista määristä.
Kyhälä uskoo perheasuntojen suosion selittyvän sillä, että asumisen tasoa halutaan parantaa ja se on mahdollista, koska rahoitusta on saatavilla ja korkotaso on alhainen.
Bo LKV:n aluejohtaja Saara Murtovaara kertoo kolmioiden suosion kasvaneen. Hänen vastuualueeseensa kuuluu pääkaupunkiseutu ja muu Uusimaa.
– Asunnonvaihtajilla on selkeästi vahvempi tarve varautua lisääntyneeseen etätyön määrään. Aikaisemmin esimerkiksi kaksiota etsineet hakevat nyt pientä kolmiota saadakseen työhuoneen etätyötä varten, Murtovaara toteaa.
Pääkaupunkiseudulle muuttaa koko ajan lisää väkeä ja se näkyy asuntojen kysynnässä. Kyhälän mukaan on kuitenkin havaittavissa hiljaisia signaaleja, etteivät kaikkien alueiden näkyvät ole valoisat.
Kyhälä povaa kysynnän laskua asunnoille, jotka sijaitsevat näivettyvien palvelujen äärellä tai alueella, jossa palvelurakenne on ohut.
– Sellaisia alueita on myös pääkaupunkiseudulla.
Hintakehitys voi olla lähitulevaisuudessa pettymys myös sellaisten asuntojen kohdalla, joissa on paljon korjattavaa.
– Asiakkaat arvostavat nykyaikaisia ratkaisuja. Asuntoja, jotka ovat valmistuneet 2000-luvun puolella, vuoden 2005 jälkeen.
Alueita verrattaessa Kyhälä uskoo asuntojen hintojen ja kysynnän tulevaisuuden olevan valoisa esimerkiksi Espoossa länsimetron asemien ympäristössä ja Vantaalla Kehä III:n tienoille tehdyillä uusilla alueilla.
Hän muistuttaa, että vaikka uudistuotanto on usein kysyttyä, ihmiset eivät halua muuttaa keskelle rakennustyömaata.
Kyhälä kummastelee näkemiään arvioita siitä, että yksiöiden hinnat olisivat Vantaalla laskeneet.
– Ei sellaista heilahtelua ole ollut nähtävissä.
Uudistuotannon sijoittajakysyntä on Kyhälän mukaan pääkaupunkiseudulla vähentynyt, mutta sitä paikkaamaan ovat tulleet muun muassa entistä nuoremmat ensiasunnon ostajat.
Kiinteistönvälitysalalla on yllätytty siitä, miten nopeasti koronaepidemian aiheuttamasta kuopasta noustiin.
– Kesäkuusta alkaen kauppaa on tehty lähes prikulleen saman verran kuin viime vuonna, Kyhälä toteaa.
Samaa sanoo Murtovaara.
– Syksy on alkanut pääkaupunkiseudulla hyvällä sykkeellä, kauppa käy vilkkaasti.