Kodittomille nuorille kerättiin 40 000 euroa uudella lahjoitustavalla – Helsingin tukipisteeseen tullaan Lapista asti

Kuvituskuva. Kati Soininen
Klaus Nurmi

Klaus Nurmi

Sininauhasäätiö käytti ensimmäisenä Suomessa uudenlaista varojen keräystapaa kampanjassaan kodittomien nuorten hyväksi.

Katu ei ole koti -kampanjassa kerättiin rahaa kolmena päivänä viime viikolla. Tavoitteena oli 36 000 euroa.

– Pääsimme tavoitteeseen ja ylikin. Saimme kerättyä reilut 40 000 euroa, kertoo Sininauhasäätiön viestinnän asiantuntija Taru Nissinen.

Keräystapa perustui Charidy-nimiseen joukkovarainhankintasivustoon, jonne osallistujat loivat omia lahjoituslinkkejään.

– Vapaaehtoiset sitten soittelivat tutuilleen, jotka pystyivät lahjoittamaan rahaa tämän linkin kautta, Nissinen selvittää.

Vastaavaa keräystapaa ei ole Suomessa ennen käytetty. Nissinen arvelee, että muutkin järjestöt ottavat sen ennen pitkää käyttöönsä.

Vapaaehtoisten lisäksi kampanjassa oli mukana kaksi yritystä, Abloy ja Vuokraturva.

Kerätyillä varoilla hankintaan noin 400 asunnottomalle nuorelle muun muassa makuupusseja, alusvaatteita, hygieniatarvikkeita ja kenkiä.

– Haluamme auttaa heitäkin, jotka joutuvat viettämään yönsä kadulla, Nissinen kertoo.

Sininauhasäätiöllä on Mäkelänkadulla Helsingissä kodittomien nuorten turva- ja tukipiste Nuoli, jonne voi tulla päihtyneenäkin ja missä kunnossa tahansa. Koronarajoitusten vuoksi sisään voidaan ottaa kuitenkin vain kymmenisen henkeä kerralla.

Nuoleen voi tulla kaikkialta Suomesta, ja kaukaisimmat kävijät tulevatkin Lapista asti.

Nissinen toteaa, että Suomessa on hankala asua ulkona kadulla ja monet asunnottomat nuoret majailevat tuttavien luona tai rappukäytävissä.

– Keskeinen syy asunnottomuuteen ja elämänhallinnan menettämiseen heillä ovat päihteet. Myös välit vanhempien ja sukulaisten kanssa voivat olla menneet.

Päihteiden käytön lisääntyminen kaikissa ikäluokissa on havaittu Sininauhasäätiössä.

– Nuoret ovat aiempaa huonommassa kunnossa. He ovat myös käyttäneet päihteitä, joita eivät ole ennen käyttäneet, Nissinen sanoo.

Nuoleen tulijoiden ikähaarukka on noin 18–29 vuotta. Keltään ei kuitenkaan kysytä papereita, vaan asiointi tapahtuu pitkälle anonyymisti.

– Koronatartuntoja ei meillä ole havaittu. Maskit ja turvavälit ovat käytössä ja käsidesiä on tarjolla.

Katu ei ole koti -kampanja oli Nissisen mukaan tarpeen, koska valtiolta ei tule rahaa tarpeeksi. Sininauhasäätiö saa perustoimintoihin tukea veikkausvoittovaroista.

– Haluamme kuitenkin auttaa suurempaa määrää ihmisiä ja siksi lisäsimme omaa varainhankintaa.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut