Vantaan kaupunginhallitus valitsi maanantaina jatkoneuvotteluihin Lehdon esityksen Kivistön palvelukeskittymästä.
Kuutta palvelukeskittymän toteuttamisesta kiinnostunutta toimijaa arvioinut ryhmä oli jo aiemmin suosittanut asiassa etenemistä Lehto Tilat Oy:n kanssa.
Lehto Tilat Oy:n aluejohtaja Henri Mämmi kertoo Lehdon ratkaisun pärjänneen, koska se pohjautui alueen palvelutarpeeseen.
– Sen lisäksi se on kaavan mukainen. Se on myös niin vuokralaisten kuin sijoittajien talousyhtiöiden puolesta realistinen. Ratkaisumme on kaikin puolin toteuttamiskelpoinen.
Mämmi lisää, ettei hän voi tässä vaiheessa kommentoida yksittäisten liikkeiden nimiä. Hän ei siis vahvista tai kumoa väitettä siitä, että päivittäistavarakaupaksi tulisi Lidl.
Lehdon ehdotuksessa Kivistön palvelukeskittymään on Mämmin mukaan varattu tilaa päivittäistavarakaupalle, kahviloille, ravintoloille, kuntosalille sekä erikoisliikkeille, kuten esimerkiksi apteekille, optiikkaliikkeelle ja lemmikkieläintarvikekaupalle. Sen lisäksi tilaa olisi kaupungin edellyttämille terveysasemalle, kirjastolle, nuoriso- ja kulttuuritiloille sekä asukaspalvelutiloille.
Myöhemmin toisessa vaiheessa keskittymä voisi laajentua kahdella päivittäistavarakaupalla ja kolmannessa vaiheessa keskusta olisi mahdollista laajentaa rakentamalla kaksi hypermarkettia.
Palvelukeskittymän ensimmäinen vaihe olisi avattavissa loka-joulukuussa 2022, mikäli kaupungin päätös alueen vuokraamisesta tehdään tämän vuoden aikana.