Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Helsingin poliisi perustelee sumutteen käyttöä: mielenosoittajien kantamiseen ei ollut voimavaroja ja tilanteessa oli vammautumisvaara

Poliisihallitus on luovuttanut kohua herättäneen, Helsingin Kaisaniemenkadulla 3. lokakuuta järjestettyä Elokapinan mielenosoitusta koskevan selvityksen sisäministeriölle. Poliisit käyttivät liikenteen tukkeena olleita, kadulla istuneita mielenosoittajia vastaan niin sanottua OC-sumutetta.

Selvityksestä kertovassa Poliisihallituksen tiedotteessa viitataan Helsingin poliisilaitoksen antamaan lausuntoon tapahtumista. Sen mukaan tilanne ajautui siihen pisteeseen, että poliisin käytössä olleet keinot, jotka olivat painottuneet jo tuntien ajan neuvoihin, kehotuksiin ja käskyihin, eivät enää riittäneet. Mielenosoittajien fyysinen kantaminen ja siirtäminen jalkakäytävälle ei enää tuottanut toivottua lopputulosta, koska jokaisen poliisin käskyä laiminlyöneen henkilön kuljettamiseen ei ollut voimavaroja. Lisäksi toisiinsa kahliutuneiden mielenosoittajien kantaminen tai irrottaminen kahleista voimakeinoin olisi voinut aiheuttaa fyysisiä vammoja.

Poliisioperaation johtaja hyväksyi OC-sumutteen käytön lievimpänä käytettävissä olevana voimakeinona väkijoukon hajottamiseen. Ennen sumutteen käyttöä oli vielä varmistettu, että sumutteen käyttö on olosuhteissa mahdollista ja niiden käyttö kohdistui vain rajattuun joukkoon mielenosoittajista. Poliisi oli lisäksi varoittanut mielenosoittajia sumutteen käyttämisestä sekä antanut viisi minuuttia aikaa poistua itse ajoradalta, sanotaan tiedotteessa.

Operaation johtaja oli voimakeinojen käytön harkinnassaan arvioinut väkijoukon aiheuttamaa merkittävää liikennehaittaa, käytössä olevia poliisiresursseja, vaihtoehtoisia keinoja sekä poliisiresurssien vapauttamista kiireellisten hälytystehtävien hoitamiseen. Tilanteessa tuli myös arvioida vaihtoehtoisia tapahtumainkulkuja, jos tilanteen olisi annettu jatkua.

– Tarpeellisen voimakeinon valintaan vaikuttaa tilanteen kokonaisarviointi. Esimerkiksi jos lievemmät keinot kuten neuvot, kehotukset ja käskyt osoittautuvat tehottomiksi, voidaan siirtyä käyttämään sitä voimakeinoa joka on lievin, mutta riittävän tehokas käsillä olevan virkatehtävän päämäärän saavuttamiseksi, toteaa poliisijohtaja Sanna Heikinheimo Poliisihallituksesta tiedotteessa.

Poliisihallituksen näkemyksen mukaan poliisin toimia kyseisessä mielenosoituksessa tulee arvioida kokonaisuutena. Vertaaminen joidenkin aiempien mielenosoitusten toimintamalleihin ei ole yksiselitteistä, koska tapahtumien olosuhteet ovat aina toisistaan eriäviä.

Poliisille ei ollut annettu etukäteen tietoa mielenosoittajien suunnitelmasta estää liikenne Unioninkadun ja Kaisaniemenkadun ajoradoilla. Tästä toiminnasta aiheutui häiriöitä ja esteitä yleiselle liikenteelle, vaaraa mielenosoittajille sekä poliisitehtäviä suorittaneille poliisimiehille. Lisäksi liikenteelle aiheutunut haitta aiheutti vaaraa pelastusviranomaisten toiminnalle. Poliisi ei missään vaiheessa keskeyttänyt mielenilmaisua, vaan mahdollisti mielenosoittajien ajoradalta poistamisen jälkeenkin mielenilmaisun jatkumisen turvallisesti, sanotaan tiedotteessa.

Mielenosoitusta koskevia asioita on vireillä tällä hetkellä Valtakunnansyyttäjän toimistossa sekä eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa.