Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Hajut ja sauhut olivat melkoiset" – Mersu paloi rajusti Helsingissä – kuvat

Mercedes-Benz -merkkinen henkilöauto syttyi palamaan Helsingin Käpylässä perjantaiaamuna 9. lokakuuta.

– Hajut ja sauhut olivat melkoiset, kertoo palopaikan viereisessä talossa asuva palon silminnäkijä Helsingin Uutisille.

Paikalle hälytetty pelastuslaitos sammutti palon ja silminnäkijän mukaan auton vaurioitumisen lisäksi muilta suuremmilta vahingoilta vältyttiin, vaikka aivan palopaikan vieressä oli asuntojen ikkunoita.

Helsingin pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Tommi Sivula kertoo, että auto oli syttynyt tuleen ajon aikana.

– Kyseisessä autossa on tehdyn raportin mukaan joko bensa- tai dieselmoottori. Yleensä autopalo saa bensa- ja dieselmoottorisissa ajoneuvoissa alkunsa siitä, että konetilassa tapahtuu jotain sellaista, joka saa polttonesteen roiskumaan kuuman koneen päälle, Sivula sanoo.