Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sähkön korkeita siirtohintoja vastustava aloite keräsi heti 20 000 nimeä – "Suomalaisille olisi jäänyt puoli miljardia enemmän rahaa"

Sähkön siirtomaksujen kuriin laittamista vaativa Omakotiliiton kansalaisaloite on kerännyt ensimmäisen viikon aikana 20 000 nimeä.

Omakotiliiton toiminnanjohtaja Janne Tähtikunnas pitää allekirjoitusten kertymistä merkkinä siitä, että ihmiset kokevat korkeat sähkön siirtomaksut epäoikeudenmukaisiksi ja ylisuuriksi.

– Kansalaisaloitteen tavoite on varmistaa, ettei monopoliasemassa oleva, perusturvaa tarjoava yritys voi kerätä ylisuuria voittojaan kansalaisten taskuista, Tähtikunnas sanoo tiedotteessa.

Korkeat siirtomaksut ovat kurittaneet suomalaisia vuodesta 2013 lähtien, jolloin astui voimaan sähkömarkkinalain uudistus, Omakotiliitto toteaa tiedotteessa.

Liiton mukaan siirtoyhtiöt investoivat sähköverkkoihin kustannustehottomasti ja veloittavat jättimäisiä voittoja kansalaisilta, joilla ei ole mahdollisuutta kilpailuttaa tai vaihtaa jakeluverkkoyhtiötään.

Kansalaisaloitteessa vaaditaan lainmuutosta, joka velvoittaisi yhtiöt kustannustehokkaisiin verkkoinvestointeihin ja kohtuullisiin tuottoihin.

Esimerkiksi vuonna 2018 yhtiöt olivat oikeutettuja perimään yhteensä 852 miljoonaa euroa tuottoa investoinneistaan. Jos laskentamenetelmä muutettaisiin vastaamaan vakiintunutta eurooppalaista tapaa, tuotto olisi ollut 480 miljoonaa euroa pienempi, Omakotiliitto huomauttaa.

Yhtiöt olisivat saaneet voittoa 372 miljoonaa, ja suomalaisille olisi jäänyt puoli miljardia enemmän rahaa käyttöön.

Omakotiliittoon kuuluu 250 jäsenyhdistystä ja 72 000 omakoti- ja rivitaloasujaa ja vapaa-ajan asukasta.