Keravanjoen yli valmistuu pian uusi silta kävelijöille ja pyöräilijöille – Tikkurilan rannoista tehdään virkistyskeitaita
2
Uuden kevyen liikenteen betonisillan eli Vernissasillan kantta valettiin ratasillan vieressä tällä viikolla. Rantapuistot ja kevyen liikenteen silta valmistuvat vuoden lopussa, mutta Vernissa pihoineen jää vielä odottamaan kunnostusta ja uuden rakentamista. Armi Suojanen
Katso isompi kuvaVernissarannan ja Väritehtaanrannan vapaa-ajanviettomahdollisuuksia pääsee hyödyntämään entistä paremmin. LOCI maisema-arkkitehdit Oy
Uudistus: Joenrantojen hyödyntäminen on valtava, monivuotinen hanke.
Vantaalla on vähän vettä, mutta nyt siitä otetaan kaikki irti Keravanjoen varrella Jokiniemessä ja Kuninkaalassa, aivan Tikkurilan keskustan tuntumassa.
Suunnitelmat Vernissarannasta ja Väritehtaanrannasta molemmin puolin jokea alkavat vihdoin ja vähitellen näkyä.
– Siitä tulee tosi hienon näköinen ja merkittävä virkistysalue vantaalaisille, hehkuttaa hankkeessa Vantaan kaupungin projektipäällikkönä toimiva rakennuttajakonsultti Jarkko Parkkisenniemi Ramboll CM Oy:stä.
Alueen suunnittelusta vastaa LOCI maisema-arkkitehdit Oy.
Erityisen hienoiksi paikoiksi Parkkisenniemi mainitsee puretun padon säilytettyihin päätyihin liittyvän kävelysillan ja näköalatasanteen. Lisäksi Väritehtaanrannalle tulee muun muassa kalastajapolkuja.
Myös alueen istutuksia sekä valaistus uusitaan ja vanha punatiilinen piippu Kuninkaalantien sillan vieressä kunnostetaan.
Siitä tulee tosi hienon näköinen ja merkittävä virkistysalue.
Kuninkaalantien sillan ja kulttuuritehdas Vernissan väliin tehdään rantaniitty oleskeluun ja piknik-alue, jonne pääsee eväsretkelle ensi kesänä. Alueen uudistustyöt valmistuvat piakkoin
Sen sijaan Vernissan eteläpihaan suunniteltua tapahtumapaikkaa ja rantaan päin laajenevia terasseja saadaan vielä odottaa. Ne kuuluvat Vernissan peruskorjaukseen, jonka suunnittelu alkaa näillä näkymin ensi vuonna, kertoo Vantaan tilakeskusjohtaja Pekka Wallenius.
Työt Vernissarannalla joen pohjoispuolella ja Väritehtaanrannalla eteläpuolella valmistuvat vuoden loppuun mennessä, ellei yllätyksiä tule.
Myös rautatiesillan viereen, Keravanjoen yli rakennettava kevyen liikenteen silta on valmis joulukuun lopussa, sanoo Vantaan kaupungin rakennuttajapäällikkö Kari Saatsi. Sen jälkeen upouutta Vernissasiltaa pääsee kulkemaan kävellen ja pyöräillen.
Tänä kesänä valmistui Tikkurilan jokirannan yleissuunnitelman ensimmäinen kohde, monipuolinen ja heti kovaan suosioon noussut Åvikin leikkipuisto Silkkisillan kupeeseen.
Eivätkä työt tähän lopu.
– Tällä hetkellä laaditaan suunnitelmia Tikkurilanrannan itäosasta, kertoo Vantaan kaupungin rakennuspäällikkö Jaakko Koivunurmi.
Suunnittelualue käsittää ratasillan eteläpuoleisen rannan eli Tikkurilanrannan Åvikin uudelle leikkipuistolle saakka.
Suunnittelussa huomioidaan muun muassa kulkuyhteydet joen molemmille rannoille.
– Tikkurilanrannan itäosassa rantaviivaa täytetään ja uusi kulkuyhteys linjataan uutta rantaviivaa myötäillen Heurekansillan ali ja edelleen ratasillan ali Vernissan pihalle.
Tikkurilantien ylittävältä kevyenliikenteen sillalta tehdään uudet portaat ja luiskayhteys puistoon. Sujuvammat yhteydet helpottavat koko jokirannan ja Heurekan saavutettavuutta Tikkurilan aseman suunnasta, Koivunurmi sanoo.
Lisäksi Heurekansillan tuntumaan rakennetaan porrastuvia oleskelutasanteita veden äärelle.
Tikkurilanrannan rakentaminen on alustavasti kaupungin ensi vuoden rakentamisohjelmassa.
– Jatkorakentamisen osalta ei tällä hetkellä ole tiedossa viivästymisiä taloudellisesta tilanteesta johtuen, mutta tilanne saattaa vielä tietenkin tästä muuttua, Jaakko Koivunurmi huomauttaa.