Poliisin raskaan liikenteen tehovalvonta paljasti, että kuljetusalalla rikotaan edelleen ajo- ja lepoaikoja huolestuttavan paljon.
Ylikuormia poliisi löysi selvästi viimevuotista enemmän. Ylikuormamaksumääräykseen johtaneita ylikuormia todettiin 62 kappaletta, joten lisäystä oli 35 prosenttia.
Poliisi tehovalvoi raskasta liikennettä 12.–18. lokakuuta, tällä kertaa ilman ennakkovaroitusta. Valvonnan aikana poliisi tapasi raskaan ajoneuvon ratista myös kahdeksan ajo-oikeudetonta kuljettajaa.
Ajo- ja lepoaikarikkomuksia todettiin viikon aikana 173 kappaletta ja ajopiirturirikkomuksia 38, kun ajoneuvoja tarkastettiin 1 646.
Näiden rikkomusten suhteellinen osuus on säilynyt ennallaan, samoin kuin ajoneuvoissa todettujen epäkuntoisuuksien osuus.
– Kumpikin edellä olevista tekijöistä vaikuttaa niin liikenneturvallisuuteen kuin antaa toisaalta kilpailuetua rehellisiin toimijoihin nähden ja on siten yksi harmaan talouden ilmenemä kuljetusalalla, sanoo tiedotteessa poliisitarkastaja Kari Onninen Poliisihallituksesta.
Yksi harmaan talouden ilmenemä kuljetusalalla.
Poliisitarkastaja Kari Onninen, Poliisihallitus
Kaikkiaan ajopiirturirikkomuksista on tämän vuoden tehovalvontajaksojen aikana rangaistu 135 kertaa ja muista ajo- ja lepoaikarikkeistä 672 kertaa. Tämä tarkoittaa, että ajo- ja lepoaikarike tehdään useammassa kuin yhdessä kuljetuksessa kymmenestä, sillä valvontajaksoilla on tarkastettu kaikkiaan 5 021 ajoneuvoa.
Epäkuntoisuuksista on vuoden 2020 tehovalvonnoissa rangaistu 252 kertaa ja matkanteko on keskeytetty 34 kuljettajalta.
Lokakuun valvonnassa epäkuntoisuus johti matkan keskeyttämiseen 13 tapauksessa ja muita seuraamuksia tuli 104 kappaletta.
Valvontajakson aikana tarkastettiin yhteensä 1 646 raskasta ajoneuvoa, joista 1 353 oli kotimaisia 290 ulkomaisia. Rekkojen lisäksi tarkastettiin kolme linja-autoa.
Kuljettajille määrättiin kaiken kaikkiaan 410 eri seuraamusta sekä annettiin lisäksi 311 huomautusta.
Valvontaa tehtiin koko maassa.