Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Juttua päivitetty | Tukes testautti kaasuliedet, viisi kuudesta lämpeni liikaa

Osa kaasuliesistä kuumenee käytössä liikaa ulkopuolelta, selviää Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin teettämästä testistä. Testiin valituista kuudesta liedestä vain yksi täytti ulkopuolen lämpötilaa koskevat vaatimukset.

Testiä varten Tukes hankki verkkokaupoista kuusi uunillista kaasuliettä. Liedet valittiin Tukesin sisäisen tiedon pohjalta riskiperusteisesti, kertoo ylitarkastaja Jyri Pekkanen puhelimitse.

– Markkinatuntemuksen perusteella valittiin sellaisia, joista epäiltiin todennäköisemmin löytyvän puutteita, ja vertailutuotteiksi sellaisia, joissa todennäköisemmin ei olisi puutteita.

Pekkasen mukaan kaasuliesiä on markkinoilla paljon, joten otos ei ole kattava.

Testattujen laitteiden merkit olivat Sunwind, Indesit, Ferre, Gorenje ja Lofra. Ulkolämpötilan liiallista nousua ei havaittu testatussa Lofran laitteessa, jonka tyyppinumero on PBI66GVT/C.

Sunwindiltä mukana oli kaksi laitetta, mutta toisen testitulos ei Pekkasen mukaan ole kuvaava, koska vapaasti seisovaksi tarkoitettu tuote asennettiin testissä kaapiston väliin.

Testin toteutti SGS Fimko.

Lämpötilarajan ylitykset eivät Tukesin mukaan olleet niin suuria, että olisi tarvetta välittömille toimille. Testiraporttien mukaan lähes kaikki käyttötarkoituksensa mukaan testattujen laitteiden poikkeamat olivat alle kymmenen astetta, usein vain pari astetta.

Käyttötarkoituksensa mukaan testatun Sunwindin lieden (5402 NG WHITE) takaseinä kuitenkin lämpeni 23 astetta sallittua korkeammaksi ja Gorenjen (G85112WH) etupinta 25 millimetrin päässä keittotasosta 18 astetta enemmän.

Kaasuliesiä koskevan standardin mukaan lieden ulkolämpötila ei saa käytön aikana nousta yli 60–65:tä astetta korkeammaksi kuin ympäristön lämpötila. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi uunin luukku tai lieden sivut saavat lämmetä noin 80–85 asteeseen.

Pekkanen toteaa kuitenkin, että koskettavaksi tarkoitetuilla osilla kuten luukun kahvalla on omat alemmat rajansa.

Tukes kertoo, että sen teettämän testin menettely poikkesi standardista.

– Tukesin testauksessa uunia käytettiin täydellä teholla, kun standardissa kuvatussa testissä uunin lämpötila asetetaan 200 asteeseen. Tämä poikkeus tehtiin, koska Tukesin näkemyksen mukaan standardin testimenetelmä ei vastaa tuotteen todellisia käyttöolosuhteita eikä siten varmista, että tuote ei käytön aikana voisi aiheuttaa vaaraa kuluttajille, Pekkanen sanoo Tukesin tiedotteessa.

Tukes kertoo tiedottaneensa havainnostaan ja näkemyksestään standardia ylläpitävälle tekniselle komitealle ja standardia ollaan tällä hetkellä uusimassa.

Virasto on tiedottanut valmistajia ja maahantuojia havaitsemistaan ongelmista.

Pekkanen muistuttaa tiedotteessa, että tuotteiden turvallisuus on yritysten vastuulla. Viranomaiset valvovat tuotteiden vaatimustenmukaisuutta pistokokein.

Yritysten onkin hänen mukaansa syytä ymmärtää, että markkinoilla voi olla tarjolla myös vaatimusten vastaisia tuotteita ja huolehtia ettei tällaisia tilata ja myydä kuluttajille. Kaasulaitteita myyvällä yrityksellä on oltava osaamista lainsäädännön soveltamisesta.

Juttua päivitetty 23.10.2020 kello 11.37: Lisätty Pekkasen haastattelu, tieto testattujen laitteiden merkistä ja tarkemmista testituloksista sekä muokattu alun "enemmistö" laitteista muotoon "osa" laitteista.