Vantaan ammattiopisto Varia ja koulutusyhtiö Careeria tarjoavat yhteistyössä koulutusta Vantaalla toimivista yrityksistä irtisanotuille ja lomautetuille.
Varian työelämäpalvelupäällikkö Anne Heinosen mukaan kyse on ammatillisesta koulutuksesta, jossa otetaan huomioon irtisanotun tai lomautetun aiempi työhistoria ja aiemmat opinnot.
Koulutusalojen kirjo on Heinosen mukaan laaja ja monella alalla on pulaa tekijöistä.
– Muun muassa lähihoitajille, kiinteistönhoitajille ja kylmäasentajille on töitä tarjolla. Myös autoala ja varastoala työllistävät hyvin, Heinonen sanoo.
Tarjolla on lyhyiden täsmäkoulutusten lisäksi tutkintoon johtavia ammatillisia opintoja ja mahdollisuus jatkaa opintoja aina ammattikorkeakouluun asti.
– Esimerkiksi keräilijäksi voi nopeimmillaan työllistyä kahden viikon koulutuksen jälkeen. Keräilijät toimivat kaupoissa ja varastoissa.
Heinonen toteaa yhteistyön mahdollistavan laajan koulutustarjonnan.
– Esimerkiksi kylmäasentajakoulutus on osa talotekniikan koulutusta. Variassa voi suorittaa tutkinnon muuten, mutta itse kylmäasentajakoulutusosuus on Careerialla.
Opintojen rahoituksen Heinonen kuvaa olevan aikamoinen viidakko. Opiskelijalle opinnot ovat pääsääntöisesti maksuttomia.
– Vaihtoehtoisia tapoja opiskella on monia, esimerkiksi oppisopimuskoulutuksessa opiskelija saa yrityksestä palkkaa. Yksi mahdollisuus on opiskella työttömyysetuudella.