– Seisoin Myyrmäen asemalaiturilla ja pudottelin ostamiani mansikoita yksi kerrallaan raiteille. Ajattelin, että kun mansikat loppuvat, menen itse junan alle, kertoo Rakel Kaisla, 83.
Vieras nainen veti Kaislaa hameen helmasta ja käski penkille istumaan.
Kaisla päätyi toistamiseen sairaalahoitoon itsetuhoisten ajatusten vuoksi.
– Minulla oli voimakas ajatus, että tämä oli nyt tässä. Kukaan ei tarvitse minua enää, Kaisla kertoo neljä vuotta myöhemmin.
Syy epätoivoisiin ajatuksiin oli aviomiehen äkillinen kuolema ja kiireisen työelämän päättyminen. Kaisla hoiti yksityisen kotihoitopalvelun asiakkaita vielä ollessaan itse 73-vuotias. Lapsia hänellä ei ole.
Toiselta sairaalajaksolta hänet kotiutettiin elokuisena perjantaina. Se oli lääkärin valitsema ajankohta, sillä Myyrasti aukeaisi viikonlopun jälkeen maanantaina. Sinne pitäisi mennä – lääkärin määräyksestä.
Kyyneleet nousevat silmiin, kun Rakel Kaisla kertoo, miten lämpimästi hänet otettiin Myyrastissa vastaan. Hän alkoi käydä ”rastilla” neljästi viikossa.
– Jos ei tule muutamaan päivään, täältä tytöt soittavat perään. Minulla on sellainen olo, että minusta pidetään huolta.
Tarpeellisuuden tunne on palautunut. Myyrastin (Jönsaksentie 6, 3. krs) viikko alkaa viikkokokouksella, jossa suunnitellaan viikon ohjelma yhdessä.
Jumppa- ja musiikkituokioiden sekä peli- ja käsityöhetkien lisäksi on vapaata seurustelua ja kahvittelua.
Keittiöpuuhat hoidetaan yhdessä, paitsi korona-aikana.
– Tämä on oikea yhteisö, Kaisla sanoo.
Viikoittain on mahdollisuus keskustella kahden kesken ohjaajan kanssa tai osallistua ryhmäkeskusteluihin.
Ammattimaista keskusteluapua löytyy sillä Myyrastiin ”tytöt” ovat vanhustyöhön erikoistunut ohjaaja ja sosionomi. He soittivat rastilaisten perään myös kevään korona-sulun aikana.
– Minne minä menen, jos tämä loppuu? Rakel Kaisla kysyy epätoivoisena.
Vantaalaisille ikäihmisille tarkoitettu matalan kynnyksen päivätoiminta on vaarassa päättyä vuodenvaihteessa yli 20 toimintavuoden jälkeen.
Kaupungin vammais- ja vanhuspalvelut ovat päättäneet sopimuksensa toimintaa järjestävän Marjatta-Säätiön kanssa. Toiminnasta vuosittain maksettu 200 000 euroa ohjataan jatkossa lakisääteisiin vanhuspalveluihin.
Lakkauttamisuhan alla on myös Havukoskella toimiva Havurasti.
Toiminnan loppuminen koskisi tällä hetkellä noin 250 vantaalaista ikäihmistä.
Syyskuussa Havurastissa kävijöitä oli noin 150 ja Myyrastissa noin 100.
Yksittäisiä käyntikertoja tilastoitiin syyskuussa Myyrastissa 549 ja Havurastissa 601.
Kävijöiden joukossa on niin ensikertalaisia kuin ihmisiä, joille ”rastilla käyminen” on ollut jo vuosia osa arkea.
Useimmat kävijät ovat fyysisesti hyvässä kunnossa. Palvelutalojen ohjattuihin jumppatuokioihin on vielä vuosia.
Suurin yhteinen nimittäjä kävijöiden keskuudessa on eläköitymisen ja leskeytymisen myötä iskenyt yksinäisyys, joka kouraisee etenkin silloin, kun jälkeläisiä ei ole, he ovat kaukana tai yhteys heihin on katkennut.
Yksi yksinäisistä on Kerttu.
– Minulla ei ole ketään omaisia, mieskin on kuollut.
Kertun arkea hankaloittaa 80-prosenttinen näkövamma.
Hän tuo viikoittain postinsa Myyrastiin, jossa on näkeviä silmiä.
Täällä hän voi harrastaa käsitöitä, kun on joku, joka laittaa langan neulan silmään. Yksin kotona se ei onnistu.
– Meitä junantuomia vantaalaisia ikäihmisiä on paljon. Sukulaiset ovat vanhoilla kotiseuduilla tai eri puolilla Suomea, sanoo Kaarina, yksi Myyrastin vakikävijöistä.
– Töitä on tehty ja verot maksettu Vantaalle, sanoo Kaarina. Hänestä olisi vähintään kohtuullista, että kaupunki rahoittaisi Rastien toimintaa iäkkäille asukkailleen
Reijo ja Helena ovat yksi Myyrastin harvoista pariskunnista.
– Tänne voimme tulla molemmat. En tiedä, missä muualla voisimme viettää päiviämme yhdessä, Reijo kertoo.
Hän on muistisairaudesta kärsivän vaimonsa omaishoitaja. Myyrastista heille vinkkasi Husin geropsykiatrisen poliklinikan hoitaja. Vaihtoehto olisi hankkia päivätoiminta- tai laitospaikka Helenalle, mutta se ei tunnu Reijosta oikealta.
– Olemme luvanneet toisillemme, että emme laita toista laitokseen. Läsnäoloni tuo Helenalle turvallisuuden tunnetta.
Reijo kokee saavansa Myyrastissa myös itse vertaistukea omaishoitajan arkeensa. Hänestä on myös ollut apua muille rastilaisille.
Lue vielä Vantaan Sanomien juttu 25. toimintavuottaan viettäneestä Havurastista (VS 15.8.2019): Vantaalainen mielenterveysyhteisö on Helenan henkireikä – "Toiminta on jopa valtakunnallisesti ainutlaatuista"