Finavia-konserni ilmoitti tänään torstaina aloittavansa yhteistoimintaneuvottelut.
Finavian toimitusjohtaja Kimmo Mäki toteaa neuvottelujen koskevan koko henkilöstöä. Yhtiöllä on tarve vähentää enintään 480 työpaikkaa. Niistä Finaviassa on enintään 130 ja tytäryhtiö Airprossa enintään 350. Yhteensä koko konsernissa on 2775 työntekijää.
Finavian henkilöstön lomautukset alkoivat koronakriisin vuoksi ensimmäisen kerran jo maaliskuussa. Mäen mukaan lomautukset eivät jatkossa riitä koronakriisin aiheuttamien taloudellisten menetysten paikkaamiseen.
– Tämä kriisi on jatkunut jo kauan ja näyttää jatkuvan niin vakavana, ettei meillä riitä töitä kaikille.
Mitä henkilöstöryhmiä irtisanomiset koskevat?
– Siitä ei ole vielä mitään tarkempia suunnitelmia. Vastaus tuohon kysymykseen saadaan yt-prosessissa, Mäki toteaa.
Yt-neuvottelujen aikana ratkeaa myös, muuttuvatko joidenkin työntekijöiden toimenkuvat ja mitä tehtäviä mahdollisesti yhdistetään.
Myös lomautuksia tullaan jatkamaan.
– Jos kyseessä on töiden hetkellinen väheneminen, on työnantajan ja työntekijän näkökulmasta perusteltua hyödyntää lomautuksia.