Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus | Ravintola-ala joustaa ja sopeutuu rajoitusten mukaan – käymällä ravintolassa tuet omaa paikallista yrittäjää

Marraskuu toi jälleen uusia alueellisia ohjeistuksia ja rajoituksia ravintola-alan yrittäjille. Ruokaan keskittyvät ravintolat ja kahvilat pääsevät löyhemmillä rajoituksilla. Vastaavasti yökerhoja ja baareja suitsitaan tiukemmin.

Valtioneuvoston asetuksen mukaan esimerkiksi Uudellamaalla yökerhojen ja pubien, jotka pääsääntöisesti tarjoilevat alkoholia, on suljettava kello 23. Valomerkki tulee tuntia aikaisemmin.

Ruokaa tarjoavat ravintolat saavat olla auki tuntia pidempään, eli puoleenyöhön. Alkoholin anniskelu pitää tosin näissäkin paikoissa lopettaa iltakymmeneltä.

Siinä missä ruokapaikkojen asiakasmäärä saa olla kolme neljäsosaa maksimista, voi baareissa olla enintään puolet normaalista asiakasmäärästä.

Uudet rajoitukset, jotka vaihtelevat alueen koronavirustilanteen mukaan, ovat voimassa joulukuun puoliväliin asti.

On hyvä, että ravintola-alan rajoituksia muutetaan tiiviisti tautitilanteen mukaan. On kaikkien etu, että ravintoloissa voi käydä niin turvallisesti kuin se tässä tilanteessa on mahdollista.

Asiakasmääriä ja aukioloaikoja ei kuitenkaan pidä rajoittaa yhtään enempää kuin on välttämätöntä. Alati muuttuvat rajoitukset kuormittavat jo ennestään haastavassa tilanteessa olevia yrittäjiä. Eikä helppoa ole asiakkaillakaan, jotka yrittävät muistella kulloinkin voimassa olevia rajoituksia.

Nyt, kun moni yritys jättää pikkujoulut viettämättä ja etätyöläiset eivät kansoita ravintoloiden pöytiä lounasaikaan, tarvitsevat paikalliset ravintoloitsijat tukea. Kannattaa siis suosia oman kaupungin kahviloita ja ravintoloita, asioida paikallisessa paikan päällä tai tilata vaikka ruokaa kotiin.

Näin voimme vaikuttaa siihen, että Vantaalta löytyvät kattavat ravintolapalvelut myös tulevaisuudessa.