Vihreää valoa Havurastin ja Myyrastin toiminnan jatkumiselle – "Olen hyvin huojentunut asiakkaiden puolesta"

Rastien toimintaan osallistuu vantaalaisia ikäihmisiä. Arkistokuva Havurastista. Arkisto/Päivi Tuovinen

Tiina Örn

Poliittisten ryhmien väliset Vantaan budjettia koskevat neuvottelut päättyvät tiistaina 3. marraskuuta.

Budjettineuvottelujen lopputuloksesta iloitaan varovaisesti Havurastissa ja Myyrastissa. Rastit tarjoavat vanhuksille matalan kynnyksen päivätoimintaa.

Vanhus- ja vammaispalvelut päätti aiemmin tänä vuonna irtisanoa sopimuksensa Marjatta-Säätiön kanssa avoimen päivätoiminnan tuottamisesta. Sopimuksen irtisanominen olisi merkinnyt kaupungin vuosittaisen 200 000 euron avustuksen päättymistä.

Budjettineuvotteluissa kaupunkikulttuurin toimialalle päätettiin kuitenkin lisätä ensi vuodelle 200 000 euroa tukea merkittävää yhteiskunnallisesti työtä (myt) tekeville järjestöille. Rastitoiminta on yksi myt-kriteereistä täyttävistä.

Rastien toiminnasta vastaavan Marjatta-Säätiön toiminnanjohtaja Mari Niemi-Saari kommentoi neuvottelutulosta tuoreeltaan.

– Olen hyvin huojentunut rastien asiakkaiden puolesta. Olisin ollut todella huolissani asiakkaistamme, jos toimintamme olisi päättynyt. Uskon poliittisten päättäjien havahtuneen, kuinka merkittävästä toiminnasta on kyse.

Niemi-Saari kuitenkin korostaa, ettei avustuksen saaminen rastitoimintaan ole vielä täysin varmaa.

– Vantaalla on myös muuta myt-kriteerit täyttävää toimintaa. Myös he tekevät tärkeää työtä. Avustusta tulee hakea eikä se ole millekään toimijalle korvamerkittyä.

Niemi-Saari mainitsee myt-kriteerit täyttävistä toimijoista SPR:n Nuorten turvatalon ja Iceheartsin.

Niemi-Saaren mukaan mahdollinen kaupungin avustus mahdollistaisi paitsi Havurastin myös Myyrastin toiminnan jatkumisen, jos kaupunki osoittaisi Myyrastin toiminnalle tilan.

Neuvotteluissa aikaansaadulla päätöksellä on merkitystä myös sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskukselta (STEA) saatavaan tukeen, Niemi-Saari sanoo.

– Kaupungin avustaessa rastitoimintaa STEA katsoo, että meillä on toimintaedellytyksiä. Siten myös STEA:lta saatava tuki on varmemmalla pohjalla.

Lopullisesti budjetin hyväksyy kaupunginvaltuusto kokouksessaan maanantaina 16. marraskuuta.

Lue myös: Tarpeettomuuden tunne oli viedä Rakel Kaislan junan alle – Yhteisö löytyi Myyrastista, jonka toiminta on vaarassa päättyä

Vantaalainen mielenterveysyhteisö on Helenan henkireikä – "Toiminta on jopa valtakunnallisesti ainutlaatuista"

Kommentoi

Mainos: Vantaan kaupunki

Asiakkaiden onnistuminen on työn suola

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut