Vantaa on sottapyttyjen kaupunki: Toiset roskaavat ja toiset siivoavat jäljet

Ympäristö: Yleisillä paikoilla lojuu kaikkea irtoroskista patjoihin ja elektroniikkaan.

Vapaaehtoiset ovat napsineet roskapihdeillään pussikaupalla roskia kaduilta ja luonnosta syksyn aikana. Vantaan asukastilojen järjestämälle roskakävelylle Hakunilassa osallistui muun muassa 88-vuotias Kirsti Nousiainen, ja sen vetivät Salli Allén ja Paula Hännikäinen. Päivi Tuovinen
Armi Suojanen

Armi Suojanen

Kuka muistaa vielä Vantaan Energian Suomen roskattomin kaupunki -kampanjan viiden vuoden takaa? Se liittyi 2014 avatun jätteenpolttolaitoksen toiminnan tunnetuksi tekemiseen ja vantaalaisia kannustettiin huolehtimaan jätteistään sekä pitämään kaupunkiaan siistinä.

Roskattominta kaupunkia on tietysti vaikea määritellä, mutta ihmettä ei ole tapahtunut. Vantaan kaduille ja muille paikoille heitetään ja kuskataan edelleen runsaasti roskaa ja romua. Jotkut keräävät niitä pois työn puolesta ja toiset vapaaehtoisina.

Korson, Koivukylän ja Hakunilan suuralueiden katujen ja viheralueiden hoidosta vastaavalla Viherpalvelut Hyvönen Oy:llä on selkeä kuva Itä-Vantaan siisteydestä. Yrityksen työntekijät kiertävät tyhjentämässä alueiden roska-astiat kahdesti viikossa ja samalla siistitään ympäristöä.

– Roskaa on paljon ja hyvä, että roskikset ovat täynnä. Mutta myös irtoroskaa on paljon, sanoo viherpuolen vastaava työnjohtaja Heli Kinnari.

Kaduille ja viheralueille on viskattu melkein mitä vain, kuten karkkipapereita, muovipusseja, tupakka-askeja ja tumppeja sekä ''trendiroskaa" eli kertakäyttöisiä suu-nenäsuojia.

Koirankakkaa on maassa, mutta myös asianmukaisissa pusseissa roskiksissa.

Neularoskiksiin on tullut vain muutamia huumeruiskuja.

– Koirankakkaa on paljon ja koulujen läheisyydessä on kauppojen paistopistepusseja, Kinnari lisää.

Neularoskikset ovat kuitenkin pysynet lähes tyhjinä, vaikka ne asennettiin jo vuosi sitten Korson aseman viereiselle aukiolle Metsolaan, Koivutorille Havukoskelle ja Hakunilanraitille.

– Neularoskiksiin on tullut vain muutamia huumeruiskuja, mutta maastosta olemme niitä keränneet, Kinnari kertoo.

Roskaaminen on pantu merkille myös Vantaan eri asukastilojen järjestämillä roskakävelyillä, joita on tehty tänä vuonna.

– Syyskuun lopussa kävelimme Myyrmäen aseman ympäristössä ja runsaassa tunnissa keräsimme viisi jätesäkillistä roskaa, kertoo yhteisötyöntekijä Anu Roverato.

Roskakävelyille osallistuu tavallisesti iäkkäitä ihmisiä, jotka itse harvemmin heittävät roskia maahan. He ovat oppineet jo kotonaan, että roska laitetaan roska-astiaan tai taskuun ja kassiin ellei lähellä ole roskista.

Myös linnut syyllistyvät roskaamiseen, kun ne yrittävät napsia roskiksista syötävää.

– Voisi olla läpällisiä roskiksia, pohtii yhteisötyöntekijä Paula Hännikäinen Hakunilan roskakävelyllä.

Pahinta on Heli Kinnarin mukaan keväisin, kun lumet sulavat.

– Silloin monilla alueilla näyttää ihan kaatopaikoilta.

Ympäri vuoden on ihan tavallista on, että kierrätyspisteiden luo tuodaan sellaista roinaa, joka ei sinne kuulu. Mutta ”kaatopaikkoja” ilmestyy myös muualle katukuvaan ihmisten jättäessä kodin tavaroita, kuten sohvia, patjoja ja kodinkoneita, maastoon.

Kinnari kertoo, että tänä kesänä yksi murheenkryyneistä on ollut Kinesmanpuisto Koivukylässä. Sinne, keskelle asutusta, on tuotu huonekaluja, mikroaaltouuni ja kaikenlaista elektroniikkaa. Romut eivät kuulu sinne ja ne luovat epäsiistin vaikutelman koko alueesta.

– Tuntuu, että tänä kesänä tällaista on ollut erityisen paljon, Kinnari miettii.

Syytä on vaikea tietää, mutta hän arvelee, että ihmiset ovat ehkä siivonneet nurkkiaan nyt koronan aikana.

Urakoitsija korjaa rojut pois julkisista paikoilta, mutta laskuttaa ylimääräisestä työstä kaupunkia. Siten lasku lankeaa lopulta kaikkien vantaalaisten maksettavaksi.

Kommentoi

Mainos: Vantaan kaupunki

Asiakkaiden onnistuminen on työn suola

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut