Helsingin Stockmann-tavaratalon joulunajan satuikkuna avautuu lauantaina 7. marraskuuta kello 12. Tänä vuonna ikkunan pienet satuhahmot suorittavat jouluaskareitaan säveltäjä Tuomas Kantelisen luoman musiikin tahdissa. Turussa satuikkuna avautuu 14.11. ja Tampereella 28.11., kerrotaan Stockmannin tiedotteessa. Helsingin Stockmannin satuikkunan avajaistapahtumassa esiintyy Jouluorkesteri Tuomas Kantelisen johdolla.
Ikkunan tapahtumat sijoittuvat tällä kertaa piparkakkumaahan, jossa tonttu- ja eläinhahmot puuhastelevat tärkeitä jouluisia piparkakkujen valmistamiseen liittyviä askareitaan.
Ensimmäinen satuikkuna avautui Helsingissä joulun alla jo vuonna 1949. Yli kymmenen satuikkunaa Stockmannilla suunnitellut Eila Ristimäki kertoo, että ensin hän piirtää ikkunan, sen jälkeen rakentuu rekvisiitta, ja lopuksi pienet satuikkunaan muuttavat hahmot luovat ikkunalle sen sielun. Merkitykselliseksi Ristimäelle suunnittelutyön joka vuosi tekee myös tieto siitä, että vierailu satuikkunan äärellä on monelle lapselle ja aikuiselle niin tärkeä jouluperinne.