Urakoitsija ehdottaa hyväksi kokemaansa käytäntöä remonttien valmisteluun – Yksi sana suunnitelmassa voi lisätä taloyhtiön kuluja 50 000 eurolla

Talot: Asiantunteva urakoitsija näkee, jos remonttisuunnitelmassa on turhia rahareikiä.

Urakoitsijan voi ottaa mukaan jo remontin suunnitteluvaiheessa. LVI Star Oy:n toimitusjohtaja Kari Matilaisen mukaan taloyhtiöissä on harvoin sellaista asiantuntemusta, jota tiettyjen suunnitelmaan kirjattujen detaljien arviointi vaatii. Tiina Örn

Tiina Örn

Linjasaneeraus menee taloyhtiöissä usein pieleen yhdestä ja samasta syystä. Sitä mieltä on lvi-alaa pitkään seurannut Kari Matilainen. Ongelmana on yrittäjänä työskentelevän Matilaisen mukaan se, että urakoitsija otetaan mukaan vasta remonttisuunnitelmien jo valmistuttua.

– Meille kilpailutukseen osallistuville urakoitsijoille isketään käteen valmiit suunnitelmat ja kysytään, mitä maksaa, jos toteutat tämän juuri näin.

Suunnitelmat nähtyään pitkän linjan urakoitsija usein huomaa niissä monia säästökohteita, Matilainen sanoo.

– Muistan erään 200 huoneiston taloyhtiön, jossa tehtiin putkiremontti. Suunnitelmassa oli yksi sana, joka lisäsi urakan hintaa 50 000 euroa. Urakoitsijana olisin voinut jo suunnitteluvaiheessa sanoa, että homman voi hyvin tehdä myös toisin ja säästää taloyhtiön rahoja.

Matilainen lisää osaavan urakoitsijan huomaavan suunnitelmassa myös ne kohdat, joiden toteuttaminen saattaa olla tietynlaisessa kiinteistössä vaikeaa.

Suunnitelmat hyväksytetään taloyhtiöllä. Se ei Matilaisen mukaan poista riskiä, että mukana on urakkaa turhaan hankaloittavia tai sen hintaa nostavia ratkaisuja.

Suunnitelmassa oli yksi sana, joka lisäsi urakan hintaa 50 000 euroa.

– Taloyhtiöissä on harvoin sellaista asiantuntemusta, jota tiettyjen suunnitelmaan mukaan otettujen detaljien arviointi vaatii.

Matilaisen mukaan urakoitsijan olisi hyvä olla mukana jopa jo ennen suunnittelua.

– Meidät voi kutsua tutustumaan taloyhtiöön mietittäessä, onko saneeraus ajankohtainen ja jos on, niin missä laajuudessa.

Isännöintiliiton vaikuttamis- ja tutkimusjohtaja Tuomas Viljamaa toteaa Matilaisen olevan ainakin periaatteessa oikeassa.

– Urakoitsija osaa asiantuntemuksellaan ehdottaa kiinteistöön parasta tapaa tehdä remontti. Linjasaneerauksia tehdään niin paljon, että urakoitsijoilla on keskimäärin hyvä käsitys siitä, mikä tapa toimii tietynlaisessa kiinteistössä parhaiten.

Jos urakoitsija otetaan mukaan suunnitteluvaiheessa, miten käy kilpailuttamisen?

– Taloyhtiö voi kilpailuttaa kohteen vanhoilla piirustuksilla tai hankesuunnitelmalla. Kun suunnitelmat on valmiit ja hinta tarkistettu, niin taloyhtiöllä on oikeus purkaa sopimus, mikäli kustannukset nousevat liikaa, Matilainen kommentoi.

Isännöintiliiton Viljamaa muistuttaa taloyhtiöitä siitä, että suunnittelussa mukana oleva urakoitsija saa tietenkin etulyöntiaseman lopullista toteuttajaa valittaessa.

–  Näkisin kuitenkin, että tämän menettelyn olisi hyvä yleistyä. Kuten myös sen, että rahoittajapankkien kanssa ollaan riittävän ajoissa liikkeellä.

– Olennaista tietenkin on, että kaikki saneerauksen vaiheet tehdään läpinäkyvästi ja kilpailutetaan oikein, eikä liian varhaisessa vaiheessa sitouduta tiettyyn urakoitsijaan, Viljamaa korostaa.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut