Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mikkolan ja Pähkinärinteen neuvolat lakkautetaan – Neuvolatoimintaa keskitetään perhekeskuksiin

Vantaa lakkauttaa kaksi neuvolaa ensi vuoden alkupuolella.

Mikkolan neuvola yhdistyy Korson neuvolaan pysyvästi 1. maaliskuuta alkaen. Pähkinärinteen neuvolan asiakkuudet ja henkilökunta siirtyvät joko Myyrmäen tai Martinlaakson neuvoloiden yhteyteen 1. maaliskuuta alkaen.

Neuvoloiden sulkemisia perustellaan muun muassa niiden pienellä koolla sekä vuokra- ja siivouskulujen säästöillä.

Mikkolan neuvolassa on neljä terveydenhoitajan vakanssia. Neuvola on palvellut kuluvana vuonna 125 synnyttäjää ja 1080 lasta.

Pähkinärinteessä on kolme terveydenhoitajan vakanssia asiakaskunnan ollessa 115 synnyttäjää ja 950 lasta.

Tiloista luopumalla säästetään vuokrissa ja siivouskuluissa noin 134 000 euroa vuodessa.

Perhekeskuksissa tarjottaisiin perheiden palveluja laajasti.

Yhtenä perusteluna lakkauttamisille on perhekeskusten perustaminen. Perhekeskuksissa voitaisiin tarjota lapsiperheiden palveluja laajasti.

Neuvoloiden lakkauttamisesta päätti sosiaali- ja terveyslautakunta terveyspalveluiden johtajan esityksestä.

Osa lautakunnan jäsenistä olisi halunnut jättää asian pöydälle. Esitys hävisi äänin 5–8.

Perhekeskusten perustamisen tarpeellisuudesta poliitikot ovat yksimielisiä, kertoo lautakunnan puheenjohtaja Pirkko Letto (sd.). Perhekeskusmalli on kirjattu myös toimialan käyttösuunnitelmaan.

Letto huomauttaa, että henkilökunnan siirtyessä naapurineuvoloihin hoitosuhteet säilyvät. Myös matkat pysyvät kohtuullisina.

– Ajattelen, että palvelun laatu lisääntyy, kun asiakkaat saavat moniammatillista osaamista uusissa perhekeskuksissa. Painopiste siirtyy ennalta ehkäiseviin palveluihin.

Vantaa on lakkauttanut tänä vuonna kolme neuvolaa. Syyskuussa kaupunginhallitus päätti Rajakylän neuvolan toimintojen yhdistämisestä Hakunilan neuvolaan.

Synnytettävään perhekeskusten verkostoon kuuluu suunnitelman mukaan neljä laajan palvelun perhekeskusta sekä pienempiä toimipisteitä siten, että jokaisella suuralueella on perhekeskuksen toimipiste.

Lisäksi kokonaisuuteen kuuluu perhekeskuksen avoimia kohtaamispaikkoja, joita on jo pilotoitu Koivukylässä, Hakunilassa ja Pakkalassa.

Laajan palvelun perhekeskuksissa tarjotaan esimerkiksi neuvolapalveluja, lapsiperheiden puhe-, toiminta-, fysio- ja ravitsemusterapiaa, perheneuvolapalveluita sekä lapsiperheiden kotipalvelun palveluita.

Ammattilaisten erityisosaamista pystytään hyödyntämään isoissa yksiköissä.

– Esimerkiksi neuvolan terveydenhoitaja voi konsultoida paikalla olevaa lääkäriä, imetyksen tai raskausajan diabeteksen asiantuntijaa, kertoo ennaltaehkäisevän terveydenhuollon palvelupäällikkö Piia Niemi-Mustonen.

Pohjois-Vantaalla laajan palvelun perhekeskuksen mukaista toimintaa on jo koottu Koivukylän sosiaali- ja terveysaseman kokonaisuuteen. Korson neuvola toimii alueen pienempänä toimipisteenä.

Itä-Vantaan joitakin perhekeskuspalveluita on jo keskitetty Hakunilaan.

Keski-Vantaalla laajan perhekeskuksen paikka on Tikkurilassa, mutta toiminnot ovat vielä hajallaan. Luonteva paikka olisi suunnitellussa Tikkurilan hyvinvointikeskuksessa, mikäli se päätetään rakentaa. Alueen pienempi toimipiste on Kartanonkosken neuvola.

Länsi-Vantaalla laajan palvelun perhekeskusta kaavaillaan Myyrmäen suuralueelle.

– Tämän tarkempia suunnitelmia asiasta ei vielä ole, toteaa Niemi-Mustonen.

Pähkinärinteen neuvolan lakkauttamisen jälkeen alueella toimivat Myyrmäen ja Martinlaaksoon neuvolat.

Perhekeskusverkostossa Kivistön neuvola toimisi alueen pienempänä toimipisteenä.

Lue lisää: Radan varren valtavaa joutomaata Jokiniemessä päästään vihdoin suunnittelemaan – kiinteistöjohtaja: uniikki mahdollisuus