Nuorten tekemät ryöstöt ja tapon yritykset ovat kasvussa. Asia käy ilmi Itä-Uudenmaan poliisin tilastoista.
Viime vuonna alaikäisten tekemiä ryöstöjä kirjattiin 58, kun vuonna 2016 luku oli 27.
Poliisi kertoo tiedotteessaan, että tämän vuoden lokakuuhun asti on kirjattu 39 ryöstöä, jossa epäiltynä on alaikäinen.
– Monet nuoret eivät tunnu ymmärtävän, että jos toiselta vie väkipakolla ja esimerkiksi puukolla uhkaamalla uuden merkkipuhelimen, tutkitaan tapausta varkauden sijaan ryöstönä tai törkeänä ryöstönä, koska teossa on ollut mukana väkivallan uhka, rikoskomisario Simo Kauppinen kertoo tiedotteessa.
Osa ryöstöistä liittyy huumekauppaan. Poliisin mukaan moni nuori on ajautunut päihdekierteeseen ja nuoret suhtautuvat päihteiden, etenkin huumausaineiden käyttöön, ylipäätään yhä sallivammin.
Kauppinen kertoo, että nuoret ovat saattaneet tehdä netissä kauppaa huumausaineista ja heidät on ryöstetty paikan päällä, kun he ovat tulleet vaihtamaan käteistä rahaa huumeisiin.
Itä-Uudenmaan poliisi on kirjannut tänä vuonna 12 tapon yritystä, joiden epäiltynä on alaikäinen. Poliisin mukaan viime vuonna alaikäisten tapon yrityksiä oli vain yksi ja kaksi vuotta sitten niitä ei kirjattu yhtään.
Simo Kauppinen kertoo tiedotteessa, että luku ei selity yksittäisellä rikosvyyhdillä.
– Näissä tapauksissa on ollut taustalla eri epäillyt ja uhrit. Tapon yritysten lisääntyminen alaikäisten keskuudessa kertoo havaintojemme mukaan myös siitä, että myös nuorten väkivaltainen käyttäytyminen on lisääntynyt, hän kertoo tiedotteessa.
Hän toteaa, että nuorilla on ollut yhä useammin mukana puukkoja ja muita lyömävälineitä. Niitä käytetään aiempaa herkemmin.
Tilastot kertovat, että väkivaltarikosten törkeät tekomuodot, kuten törkeät ryöstöt, törkeät pahoinpitelyt ja tapon yritykset, ovat ylipäätään lisääntyneet Itä-Uudenmaan alueella viime vuosiin verrattuna.
Poliisi kertoo tiedotteessaan, että tänä vuonna 23 ihmistä on ollut epäiltynä henkirikoksesta. Viime vuonna vastaava luku oli 7.