Poliisi valvoo tehostetusti liikennettä marraskuun kahtena viikonloppuna eli 20.–22. ja 27.–29. marraskuuta, tiedottaa Poliisihallitus. Valvontajakson aikana poliisi järjestää puhallusratsioita etenkin illalla ja yöllä. Kuljettajien ajokunto voidaan tarkastaa myös viikonlopun aamuliikenteessä. Rattijuopumusvalvonnan ohella poliisi valvoo myös yleistä järjestystä ja turvallisuutta etenkin häiriö- ja riskipaikoissa.
– Koska viime vuosina juuri marraskuu on ollut vakavissa rattijuopumusonnettomuuksissa vuoden synkimpiä kuukausia, on tehostettua valvontaa tarpeen kohdentaa juuri tähän ajankohtaan ja erityisesti viikonloppuihin, Poliisihallituksen poliisitarkastaja Timo Ajaste sanoo tiedotteessa.
– Näkyvä valvonta keskustoissa ja taajamissa ennalta estää järjestyshäiriöitä ja estää myös päihtyneenä ajoon lähtemistä, Ajaste jatkaa.
Rattijuopumusonnettomuuksissa on tänä vuonna tammi–elokuun aikana kuollut tai loukkaantunut yhteensä 384 ihmistä. Määrä on 8,5 prosenttia suurempi kuin edellisenä vuonna vastaavana aikana.
Marras–joulukuu tunnetaan suosittuna pikkujouluaikana, mutta koronaepidemian vuoksi pikkujouluja saattaa tänä vuonna olla huomattavastikin vähemmän kuin aiemmin.