Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hampurilaisketju paljasti luvut: tämä on kasvistuotteiden osuus myynnistä –"Suuret muutokset vievät aikaa"

Lihattoman vaihtoehdon osuus on tällä hetkellä 10 prosenttia myynnistä, kertoo Hesburger-ketju. Tavoitteena on kasvattaa lukua.

Hesburger raivaa tietä kasviproteiinien saralla panostamalla omaan tuotantoon ja tuotekehitykseen.

Tasan vuosi sitten Hesburger ilmoitti tavoitteekseen, että vuonna 2030 puolet Suomen Hesburger-ravintoloiden myymistä tuotteista on lihattomia. Tavoite koskee lihattomien tuotteiden osuutta kaikista myydyistä suolaisista vakiovalikoiman tuotteista ranskanperunoita lukuun ottamatta.

Tällä hetkellä lihattomien tuotteiden osuus on 10 prosenttia. Viime vuoden joulukuussa vastaava luku oli noin 6 prosenttia.

– Näin suuret muutokset ihmisten ruokatottumuksissa vievät aikaa. Asettamalla kovan tavoitteen tälle vuosikymmenelle vaadimme itseltämme rohkeita päätöksiä ja edelläkävijyyttä, sanoo tiedotteessa Hesburgerin viestintäpäällikkö Heini Santos.

– Ensimmäisenä vuonna tavoitteen asettamisen jälkeen kasvu on odotetustikin ollut melko hidasta. Kasvistuotteiden markkina kasvaa kuitenkin vääjäämättä. Uskomme, että tulevaisuudessa kasviproteiinituotteiden laadulla, maulla ja rakenteella on entistä ratkaisevampi merkitys.

Viime syksynä Hesburgerin käyntiin pyörähtänyt oma kasviproteiinitehdas Kaarinassa valmistaa vuodessa 400 000 kiloa kasviproteiinituotteita ketjun omiin tarpeisiin.

Tehtaan valmistamia kasviproteiinipihvejä käytetään jo ketjun soijakasvishampurilaisessa ja -juustokasvishampurilaisessa.

Myös Hesburgerin soijatikut ovat oman tehtaan tuotantoa. Majoneesistaan tunnetun ketjun kastikevalikoimaan kuuluu tällä hetkellä myös kaksi kananmunatonta ja maidotonta majoneesia.

Maun ohella ratkaiseva tekijä kasviproteiinituotteiden kehittämisessä ovat raaka-ainepohjan ominaisuudet.

Kasviproteiinit pitää jalostaa muotoon, joka sietää esimerkiksi pakastamista ja paistoa sekä toimii erilaisissa käsittelyissä, kuten paneroinnissa.

– Tähän saakka Hesburgerin valmistamien kasviproteiinituotteiden raaka-aineina on käytetty härkäpapua, hernettä, soijaa ja vehnää. Nyt teemme tuotekehitystyötä myös perunan ja hampun proteiinien parissa ja yhteistyötä suomalaisten viljelijöiden ja raaka-aineiden jalostajien kanssa, jotta sopivia raaka-aineita voitaisiin saada Suomesta, Santos kertoo.