Koronatapausten määrä Foibekartanossa tuplaantui – tehostetun palveluasumisen yksikössä tartunta nyt 8 asukkaalla

Foibekartanon palvelutalossa on koronatesteissä löytynyt kaikkiaan viisi uutta tartunnan saanutta. Katja Luoma
Leena Koivisto

Leena Koivisto

Foibekartanon tehostetun palveluasumisen piiriin kuuluvien asukkaiden joukossa on viikon sisään havaittu neljä uutta koronatartuntaa. Viime viikon alkupuolen joukkoseulonnassa koronavirustartunta todettiin niin ikään neljällä asukkaalla.

Lisäksi tartunnan on saanut yksi työntekijä, joten henkilöstössä tartuntoja on nyt kaikkiaan kolme.

– Kaikki tapaukset ovat peräisin samasta tartuntaryppäästä. Olemme onnistuneet rajaamaan kaikki positiivisen tuloksen saaneet samaan kotitaloon, Foibekartanon toimitusjohtaja Ulla Broms kertoo.

Tehostetun palveluasumisen niin sanottuja kotitaloja on kolme. Tartuntoja on todettu niistä vain yhdessä.

– Kaikki talon asukkaat ovat edelleen karanteenissa altistumisen vuoksi.

Broms jatkaa, että ei voi yksityisyyden suojan vuoksi tarkemmin kommentoida tartunnan saaneiden vointia.

– Yleisesti voi todeta, että todeta tilanne on rauhallinen.

Tiukennetut vierailukäytännöt pidetään edelleen voimassa. Omaiset ja muut läheiset voivat tavata karanteenitalon asukkaita vain etäyhteyksin.

– Tämä on ikävää aikaa kaikille, erityisesti joulun lähestyessä, mutta uskomme, että kaikki ymmärtävät vallitsevan tilanteen vakavuuden, Broms sanoo.

Kommentoi

Mainos: Vantaan kaupunki

Asiakkaiden onnistuminen on työn suola

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut