Laki: Koiran saa tuoda hautausmaalle – Koirakieltokylttien poistaminen on Vantaalla työlistalla

Ilmiö: Hautaustoimen päällikkö kertoo, että nykyään koiran kanssa saatetaan tulla muistelemaan vainajaa.

Koirakieltokylttien tilalle on Vantaan hautausmaille tulossa suositus kunnioittaa hautausmaan pyhyyttä ja rauhaa, kertoo hautaustoimen päällikkö Minna Aho. Tiina Örn

Tiina Örn

Eihän se ole soveliasta, mutta tuskin sitä laki kieltää. Siinä tyypillisin vastaus, kun kirkon liepeillä tiedustelee, saako koiran kanssa kävellä hautausmaalla. Vastaajat ovat väärässä siinä, etteikö laki ottaisi asiaan kantaa.

Vuonna 2003 voimaan tulleessa järjestyslaissa hautausmaa määritellään yleiseksi paikaksi, jonne koiran saa viedä kytkettynä. Aiemmin voimassa olivat hautausmaan järjestyssäännöt vuodelta 1988. Niissä todettiin, ettei koiria tai muita lemmikkieläimiä saa tuoda hautausmaalle.

Vantaan seurakuntien hautaustoimen päällikkö Minna Aho kertoo, että laki on huomioitu Vantaalla.

– Lain mukana muuttuivat myös meidän suosituksemme. Vantaan hautausmailla saa kulkea koiran kanssa.

Hautausmaiden ympäristössä on vielä koirakieltokylttejä, mutta niiden poistaminen on työlistalla.

– Olemme tietoisia, että koiran tuomista hautausmaalle ei voi kieltää, eikä siitä voi rangaista.

Aho on ollut Vantaan seurakunnissa töissä 11 vuotta. Sitä ennen hän työskenteli hautaustoimessa Keravalla.

Palautetta hautausmaalla nähdyistä koirista tuli Ahon mukaan aiemmin paljon enemmän.

– Vielä 2000-luvun alussa palautetta tuli usein. Ihmiset kokivat, ettei koiran vieminen hautausmaalle ollut soveliasta. Nyt en muista, koska olisin viimeksi saanut asiasta palautetta. Sitä tulee todella harvoin.

Aho pohtii syitä palautteen vähenemiseen.

– Koiria on yhä enemmän ja koira ei ole enää niinkään lemmikki, vaan enemmänkin perheenjäsen.

Koira saatetaan tuoda hautausmaalle esimerkiksi edesmenneen omistajansa haudalle.

– Ajatuksena voi olla, että koiran kanssa tullaan muistelemaan vainajaa, Aho sanoo.

Pyhän Laurin kirkon hautausmaalla kynttiläpussin kanssa kulkevan Veikko Runolinnan mielestä koira ei välttämättä sovi hautausmaalle.

Hän pohtii, että koiran tulisi käyttäytyä hautausmaalla soveliaasti, eikä se saisi tehdä siellä tarpeitaan.

– Koirissa ja omistajissa on tietenkin eroja. Koira osaa olla tekemättä tiettyyn paikkaan tarpeitaan, jos se on opetettu, koiran aiemmin itsekin omistanut Runolinna toteaa.

Veikko Runolinnan mielestä koiran tuominen hautausmaalle ei ole ihan soveliasta. Hän kuitenkin tietää, että koulutettu koira varmasti osaisi käyttäytyä myös hautausmaalla. Tiina Örn

Kommentoi

Mainos: Vantaan kaupunki Business Vantaa

Yrittäjä, älä huoli huomisesta! Vantaalla valmistaudutaan jo tulevaisuuteen

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut