Omakoti- ja rivitalojen kova kysyntä on nostanut kauppamääriä merkittävästi Vantaalla, toteaa Suomen Kiinteistönvälittäjät ry:n (SKVL) toimitusjohtaja Jussi Mannerberg.
– Hyvin kysyttyjä ovat vantaalaiset omakoti- tai paritalot, jotka ovat valmistuneet 2000-luvulla. Viesti kentältä on, että sellainen asunto menee oikein hinnoiteltuna nyt kaupaksi lähes saman tien, Mannerberg sanoo.
Hän lisää, että Vantaalla on Espoon tavoin tarjontaa omakotitaloista Helsinkiä enemmän.
– Kauppa tullee käymään niin kauan kuin tarjontaa riittää. Mitä vain ei kuitenkaan osteta. Kysyntää on uudemmista ja hyväkuntoisista isommista asunnoista, jotka ovat hyvien liikenneyhteyksien päässä. Kysyntää lisää se, jos asunto sijaitsee halutulla alueella, mutta ei kuitenkaan liian kalliilla alueella. Sellaisia asuntoja on Vantaalla paljon, Mannerberg sanoo.
Mannerbergin mukaan ihmiset lähtevät tällä hetkellä asuntokaupoilla siitä olettamuksesta, että jatkossakin ainakin pari päivää viikossa voidaan tehdä etätöitä.
– Jos Espoosta tai Vantaalta ei löydy sopivaa, niin on menty vielä kauemmaksi Helsingistä. Sieltä tulevat Porvoo, Hyvinkää, Lohja, Vihti, Nurmijärvi. Siellä on kova buumi päällä.
Pääkaupunkiseudulla asuntokaupan odotetaan vilkastuvan jopa kuusi prosenttia vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.
Kova kysyntä näkyy Mannerbergin arvion mukaan pian myös hinnoissa.
– Ennusteemme mukaan asuntojen hintojen nousu jatkuu jo vuoden ensimmäisellä neljänneksellä noin 2–3 prosentin tahdissa keskimäärin. Kaikkein kysytyimpien kohteiden osalta voi nousu olla jyrkempääkin, Mannerberg kommentoi.
Hän kertaa vuoden 2020 jäävän historiaan siitä, että asuntokauppa kävi historiallisen vilkkaasti koronaepidemiasta huolimatta.
– Korona enemmänkin vahvisti kauppaa kuin hidasti sitä.