Vantaan koronarokotukset käynnistyivät – THL: Rokotukset koko maassa jatkuvat todennäköisesti koko vuoden

Koronarokotteiden antamisessa päästiin Vantaalla alkuun tänään valtakunnallisen ohjeistuksen mukaisessa järjestyksessä, eli koronapotilaita hoitavaa henkilöstöä rokottamalla. Arja Reinikainen

Vantaan koronarokotukset pyörähtivät käyntiin tänään tiistaina pienen rokote-erän saavuttua. Ensimmäisessä vaiheessa rokotetaan koronapotilaita hoitavaa terveydenhuollon henkilöstöä.

Koronarokotuksia laajennetaan sitä mukaa kun rokotteita saadaan lisää ja valtakunnallisen ohjeistuksen mukaan kohderyhmät seuloutuvat lääketieteellisen riskinarvion perusteella.

Ensimmäiseen kohderyhmään kuuluvat koronapotilaita hoitava terveydenhuollon henkilöstö sekä ympärivuorokautisen hoivan henkilöstö ja asukkaat, seuraaviin kohderyhmiin lukeutuvat ikääntyneet yli 80-vuotiaista 70-vuotiaisiin ja henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistava sairaus.

Erittäin voimakkaasti koronalle altistavia sairauksia ovat muun muassa krooninen vaikea munuaissairaus, vaikea krooninen keuhkosairaus ja esimerkiksi elinsiirtoon tai akuuttiin syöpähoitoon liittyvä vaikea immunosuppressiivinen tila.

Altistumisriskiä lisäävät myös esimerkiksi sepelvaltimotauti ja kirroottinen maksasairaus.

– Saamme rokotteita vähitellen ja meillä on Vantaalla hyvä valmius rokottaa, apulaiskaupunginjohtaja Timo Aronkytö toteaa asiaa koskevassa kaupungin tiedotteessa.

– Tiedotamme vantaalaisia heti kun saamme uutta tietoa rokotusten aikataulusta.

Rokotuksiin liittyvät ajankohtaisasiat päivitetään osoitteeseen vantaa.fi/koronarokotukset.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tänään julkaiseman tiedon mukaan koronarokotteita on saatu Suomeen joulusta lähtien kahdessa erässä yhteensä 50 000 kappaletta ja koko maassa on rokotettu noin 7 000 terveydenhuollon ammattilaista. Rokotteita on määrä tulla 50 000:n viikkotahdilla koko tammikuun ajan.

THL arvioi tiedotteessaan olevan todennäköistä, että koronarokotukset jatkuvat koko vuoden ajan.

Lue myös: Husin teho-osaston sairaanhoitaja Eija Koponen sai koronarokotteen – Suomen ensimmäiset kuusi rokotetta annettiin Helsingissä

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut