Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Kisakelistä tulee paras moneen vuoteen" – Maastohiihdon Suomen cup -kisa valtaa Hakunilan urheilupuiston ladut alkuviikosta

Vuosi sitten Hakunilan urheilupuistossa satoi hiihdon Suomen cupin viesti-iltana vettä vaakasuoraan. Monesti muulloinkin on ollut epävarmaa, kestävätkö latupohjat. Tänä vuonna varmasti kestävät.

Lumitykit ovat laulaneet joulukuun 8. päivästä lähtien. Vesisateet olivat myöhemmin viime kuussa tehdä tepposet, mutta sen jälkeen talvi on tullut Vantaallekin. Tulevallekin viikolle on luvassa pakkaskelejä. Se sopii mainiosti tiistaina ja keskiviikkona Hakunilassa käytävän cup-tapahtuman primus motor -triolle, johon kuuluvat Vantaan Hiihtoseurasta Satu Kalajainen ja Seppo Räty sekä Vantaan kaupungin liikuntatoimen palveluksessa oleva ratamestari Juha Savolainen.

– Mukavamman näköistä, kun on luonnonluntakin, sanoo kilpailunjohtaja ja VHS:n toiminnanjohtaja Kalajainen.

– Kisakeli tulee olemaan paras moneen vuoteen, myhäilee järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Räty. Hänellä on pitkä kokemus Hakunilan kisojen organisaatiossa toimimisesta ja sen myötä sekä helpoista että vaikeista vuosista.

– Yöunet eivät ole kertaakaan menneet, Räty väittää.

– Mutta töitä riittää. Naapuriseuratkin ihmettelevät, kuinka me vuosi toisensa jälkeen jaksamme.

Hiihdon Suomen cupia on kisattu vuodesta 2012. VHS järjestää tapahtuman nyt yhdeksättä kertaa.

– Kerran halusimme huilivuoron, kun olimme edellisvuonna järjestäneet SM-kisat, joiden yhteydessä Suomen cupiakin aina hiihdetään, Kalajainen selvittää.

– Nämä ovat jo 22. tv-kisat Hakunilassa. Ensimmäiset olivat vuonna 1990, hän kertoo.

”Pelkkien” cup-kisojen lisäksi Hakunilassa on hiihdetty viidet SM-kisat ja jopa maailmancupin parisprinttiäkin. Ennen Suomen cup -nimen käyttöönottoa hiihdettiin muun muassa Miljoonaliigaa ja Hiihtoliigaa.

Nyt tapahtuma on todellakin tv-kisa, sillä koronarajoitusten vuoksi alueelle ei päästetä yleisöä.

– Aina ennen olemme joutuneet miettimään, miten saamme yleisöä paikalle. Nyt meidän pitää pohtia, miten estämme yleisön tulemisen, Kalajainen naurahtaa.

– Jokainen linnoittautukoon nyt kotistudioonsa tekemään uutta katsojaennätystä, kun Vantaa saa viisi tuntia ruutuaikaa, hän kehottaa.

Yleisön puuttuminen tietysti tuntuu VHS:n kassassa.

– Viisinumeroinen miinus, Kalajainen toteaa.

– Yritysten kulukurikin on totta kai tuonut nyt haastetta. Onneksi meillä on upeita yhteistyökumppaneita, jotka vuodesta toiseen haluavat olla mukana, ja toki uusiakin. Kumppaneille vastine tulee näkyvyydessä puolen miljoonan tv-katsojan myötä.

Vain Vantaalla Suomen cupia kisataan keskellä viikkoa ja iltavalaistuksessa, nyt jo kolmantena peräkkäisenä vuonna.

– Valtava voimainponnistus, Kalajainen korostaa viitaten niin vapaaehtoisten kuin yleisön ja kilpailijoiden paikalle saamiseen arkena.

– Mutta iltakisoissa on nostalginen tunnelmansa, jota muuallakin haikaillaan.

Suomen cupissa hiihdetään 2,5 kilometrin lenkkiä, jonka naiset kiertävät kaksi ja miehet neljä kertaa. Sunnuntaista lähtien Hakunilan kisalatu tulee olemaan osittain suljettu, maanantaista keskiviikkoon urheilupuiston kaikki ladut on suljettu yleisöltä.

Ennalta mielenkiintoisin nimi tiistain starttiviivalla on VHS:n Jasmi Joensuu, joka tulee kisaan suoraan Tour de Ski -kiertueelta 72 tunnin karanteenin kautta.

– Jasmi on kova sana myös keskiviikon viestissä. Hänen mukanaolonsa myötä VHS todennäköisesti tappelee kärkisijoista, Kalajainen ennakoi.

Valtakunnan kärkinimistä Hakunilassa nähtäneen myös muun muassa Anne Kyllönen, Perttu Hyvärinen, Ristomatti Hakola ja Joni Mäki. Vuokatissa viikon päästä hiihdettävät nuorten SM-kisat lyhentävät jossain määrin osallistujalistaa.

Hakunilan urheilupuistossa tiistai-iltana 12.1. ja keskiviikkoiltana 13.1. maastohiihdon Suomen cupin kilpailut. Tiistaina naisten 5 km ja miesten 10 km, keskiviikkona viestit. Tapahtumaan ei oteta yleisöä.

Lue myös: British Airways -yhtiön asiakkuuspäällikkö lennähti Vantaan Hiihtoseuran ensimmäiseksi kokopäiväiseksi toiminnanjohtajaksi – "Saan tehdä merkityksellistä työtä kasvattajaseurassani, jolle sydän on sykkinyt aina"