Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Keskostutkimus: kuolleisuus tiettyihin tauteihin kaksinkertaista muuhun väestöön verrattuna – "Ei tarvitse huolestua"

Keskosina syntyneillä nuorilla ja varhaiskeski-ikäisillä aikuisilla on muita samanikäisiä suurempi kokonaiskuolleisuus, kertoo tuore yhteispohjoismainen tutkimus, jonka Suomen osuudesta vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Tutkijat selvittivät myös kuolleisuuden syitä erityisesti kroonisten, ei-tarttuvien tautien osalta: Keskosina syntyneillä todettiin noin kaksinkertainen kuolleisuus sepelvaltimotautiin, diabetekseen ja kroonisiin keuhkosairauksiin täysiaikaisina syntyneisiin verrattuna, kerrotaan THL:n tiedotteessa.

– Keskosina syntyneiden ei tarvitse huolestua tutkimuksen tuloksista. Vauraissa Pohjoismaissa kuolleisuus tutkitussa ikäryhmässä eli 15 ja 50 vuoden välillä on pientä: seurannan aikana kuoli 0,8 prosenttia tutkimusväestöstä. Vaikka keskosina syntyneiden kuolleisuus on muita suurempaa, se on silti varsin vähäistä, kertoo Suomen päätutkija, professori Eero Kajantie tiedotteessa.

Kansainvälisesti suurimmassa aiheesta julkaistussa tutkimuksessa tutkittiin yli kuuden miljoonan ihmisen rekisteritietoja Suomessa, Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa. Tutkijat yhdistivät kunkin maan syntyneiden lasten rekisterin tiedot kuolemansyyrekisterin tietoihin ja selvittivät kuolleisuutta 15 vuoden iästä noin 50 vuoden ikään. Syntyneiden lasten rekisterin tiedot on koottu Norjassa vuodesta 1967, Ruotsissa ja Tanskassa 1970-luvulta ja Suomessa vuodesta 1987 lähtien.

Tutkittavista keskosina, ennen raskausviikkoa 37, oli syntynyt runsaat viisi prosenttia. Noin 1,5 prosenttia oli syntynyt ennen raskausviikkoa 34. Keskosten kuolleisuutta verrattiin raskausviikkojen 39 ja 42 välillä syntyneiden kuolleisuuteen.

Nuoruus- ja aikuisiän kokonaiskuolleisuus oli sitä suurempaa mitä pienemmistä keskosista oli kyse: ennen raskausviikkoa 34 syntyneillä kokonaiskuolleisuus oli noin 1,4-kertainen ja raskausviikkojen 34 ja 37 välillä syntyneillä 1,2-kertainen verrattuna muihin. Kokonaiskuolleisuus oli lievästi suurentunut, noin 1,1-kertainen, myös varhain täysiaikaisena eli raskausviikoilla 37 ja 38 syntyneillä.