Nokiasta lähti kriisivuosina yli 20 000 työntekijää – tuore tutkimus kertoo, miten he ovat pärjänneet työmarkkinoilla sen jälkeen

Kuvituskuva. Arkisto/ Mirja Hussain
Klaus Nurmi

Klaus Nurmi

Matkapuhelinjätti Nokiasta lähti talouden rakennemuutoksen jälkeen yli 20 000 työntekijää. mutta he ovat sen jälkeen työllistyneet hyvin uudelleen.

Tuoreen tutkimuksen mukaan Nokiasta vuosina 2009-2014 irtisanotuista peräti 77 prosenttia on löytänyt uuden työpaikan. Valtaosa heistä on työllistynyt palvelusektorin yrityksiin.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etla) tutkimus julkaistiin tänään maanantaina. Siinä tarkasteltiin Nokian Suomen-yksiköistä kriisivuosina lähteneiden henkilöiden myöhempää työuraa.

Työttömänä ex-nokialaisista on vajaa 10 prosenttia. Nokian romahduttama Suomen ict-ala on myös palautunut kooltaan samalle tasolle kuin vuosikymmen sitten muiden alan yritysten kasvun ansiosta.

Suomen talous koki valtavan rakennemuutoksen vuoden 2008 jälkeen, kun lippulaiva Nokia ajautui irtisanomaan henkilöstöään matkapuhelinten kysynnän laskiessa.

Nokian kriisivuosina sen Suomen yksiköistä lähti kaikkiaan yli 21 300 henkilöä, joiden joukossa oli niin tuotantotyöntekijöitä, markkinoinnin ja myynnin asiantuntijoita kuin ylintä johtoakin.

Jyrki Ali-Yrkön, Natalia Kuosmasen ja Mika Pajarisen tutkimuksessa Ict-alan rakennemuutos – Mihin ex-nokialaiset päätyivät? tarkastellaan Nokiasta lähteneiden henkilöiden myöhempää työuraa. Joukossa on niin irtisanottuja kuin työpaikkaa vapaaehtoisesti vaihtaneita henkilöitä.

Alle kymmenen prosenttia on tällä haavaa työttömänä, kolme prosenttia siirtyi opiskelemaan ja kuusi prosenttia eläkkeelle. Lisäksi muun muassa ulkomaille lähteneitä ja sijoittajiksi ryhtyneitä on neljä prosenttia.

Alle 10 prosenttia ex-nokialaisista on tällä haavaa työttömänä. Etla

Nokiasta lähteneistä valtaosa, 86 prosenttia, työllistyi yrityksiin ja loput 14 prosenttia julkiselle sektorille tai muualle.

– Selvästi suurin ala, joka on työllistänyt Nokiasta lähteneitä, on palveluala. Peräti kaksi kolmasosaa yrityssektorin ex-nokialaisista on löytänyt uuden työpaikan palveluista, ja tärkeimpänä rekrytoijana tässä on ollut ict-palveluja tuottava ala, kertoo Etlan tutkimusjohtaja Jyrki Ali-Yrkkö tiedotteessa.

Lähes kolmannes entisistä nokialaisista on työllistynyt myös teollisuuteen ja erityisesti vakiintuneet yritykset ovat palkanneet ex-nokialaisia.

Työllistymistä edesauttoivat koulutus ja ylempi toimihenkilöasema.

Korkeakoulutetuista ex-nokialaisista yli 70 prosenttia löysi työpaikan vuoden kuluessa lähdöstä, kun muilla vastaava luku oli noin 57 prosenttia.

Myös ylemmät toimihenkilöt löysivät muita nopeammin uuden työpaikan. Vuosien kuluessa työllisyystilanne on kohentunut myös muissa tehtävissä työskennelleiden osalta.

Entiset nokialaiset ovat sijoittuneet laajasti eri yrityksiin. Etla

Työllistymistä alentava tekijä oli erityisesti ikä, todetaan tutkimuksessa. Naiset työllistyivät myös miehiä heikommin.

Lisäksi heti Nokiasta lähdön jälkeisenä vuotena todennäköisyys työllistyä oli kaikilla muilla alueilla Uuttamaata pienempi. Vuosien saatossa erot ovat kuitenkin pienentyneet.

– Tutkimuksen perusteella voi sanoa, että Pohjois-Pohjanmaalla, Uudellamaalla ja Keski-Suomessa ex-nokialaisten työllistyminen on ollut helpompaa kuin Varsinais-Suomessa, Etlan Ali-Yrkkö arvioi.

Nokia toimi pitkään Suomen talouden lippulaivana. Sen 2010-luvulla kohtaamat vaikeudet näkyivät myös Suomen kansantaloudessa.

Suomi selvisi kuitenkin Nokian romahduksen aiheuttamasta ict-alan rakennemuutoksesta varsin hyvin, toteaa Jyrki Ali-Yrkkö.

– 2010-luvun pudotus oli erittäin jyrkkä, mutta ajan saatossa muut yritykset ja organisaatiot ovat työllistäneet valtaosan Nokiasta lähteneistä. Lisäksi Suomessa toimivat muut ict-alan yritykset ovat kasvattaneet toimintaansa niin, että ict-alan koko on palautunut samalle tasolle kuin vuosikymmenen alussa.

Kommentoi

Mainos: Vantaan kaupunki Business Vantaa

Yrittäjä, älä huoli huomisesta! Vantaalla valmistaudutaan jo tulevaisuuteen

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut